Nuorukaiset ja tytöt eivät laskeneet keskenään leikkiä, kuten muutoin oli tavallista. Lukuisten katselijain joukosta ei kuulunut mieltymyshuutoja. Ne olivat vaiti. Ei ketään morsiusparin ystävää tunkeutunut onnittelemaan. Juhlapukuisia poikia ei ollut itsestään tullut saapuville sirottelemaan kukkia vaunujen eteen tai heittelemään kukkavihkoja nuodetytöille.
Ennenkuin saaton viimeinen rivi oli poistunut Kryysanteuksen talosta, häiritsi sitä seikka, jota ei kukaan voinut pitää muuna kuin pahana enteenä.
Heikkomielinen Clemens tuli näkyviin eräässä ikkunassa. Hän oli pakanain tavan mukaan seppelöinyt itsensä juhlapäivän kunniaksi.
Hän lausui korkealla äänellä muutamia sanoja, joiden täytyi lähellä olevien pakanoiden mielestä tuntua kamalalta ennustukselta ja joissa kristityt tunsivat pyhän tietäjän Johanneksen sanat:
— Näin äkistä pitää sinut heitettämän pois, ja kynttilän valkeus ei pidä sinussa enempi valistaman, ja yljän ja morsiamen ääni ei pidä enempi sinussa kuuluman. Voi, voi, sinuas! Näiden sanojen perästä hänen kalpeat kasvonsa katosivat ikkunasta. Moni häävieraista oli kuullut sanat.
Kun morsiussaatto oli saapunut sulhasen taloon, otti sen vastaan sulho ja muutamat hänen ystävänsä.
Karmides, seppelöitynä, loistava purppurapuku yllä, nosti morsiamensa vaunuista, ojensi hänelle kätensä ja vei hänet kynnyksensä yli.
Sen jälkeen alkoi varsinainen juhla.
Juhlaa kesti, kuten tavallista, myöhään yöhön. Alussa oli vierasten alakuloisuus silminnähtävä. Paha enne, joka oli tapahtunut juuri kun lähdettiin morsiamen talosta, painoi mieliä, ja vieraiden kesken kuiskailtiin siitä mitä heikkomielinen nuorukainen oli sanonut. Karmides oli ainoa, joka näytti iloiselta ja onnelliselta. Mutta jalot viinit, joita aterioittaessa tyhjenneltiin, herättivät vihdoin leikillisyyden perhoset eloon; ne levittivät siipensä ja alkoivat lekutellen leijailla seppelöidyn seuran ympärillä. Annæus Domitius, joka edusti sulhasen isää, pani onnellisesti alulle sitä hilpeämpää mielialaa, joka nyt pääsi vallalle. Ja kun häälauluja viritettiin ja soitto kutsui nuoret tanssiin ja leikkiin, niin synkkä ennustus unohtui, ja iloisuus säteili kaikista kasvoista, mitkä eivät, kuten morsiamen, olleet tuomitut hunnun alle piiloon.
Karmides istui Hermionen vieressä ja kuiskutteli ihastuneena ja onnellisena hänen kanssaan, kun ikkunan takaa kajahti meluava soitto. Sitä seurasi kaksoiskööri kauniita ääniä, nuorukaisten ja tyttöjen, jotka lauloivat häälaulua nuoren parin kunniaksi.