— Älä puhu minulle yksin, sanoi Joonas. — Sinun pitäisi nähdä, että seurassani on useita.
— Sinä puhut kuin mielipuoli. Ihminen, mitä tahdot? Minä näen silmissäsi pahan aikeen.
— Minä näin sinun morsiusvuoteesi, sanoi Joonas; — se kiiltää kauniisti hopeasta ja norsunluusta. Vaan sinä et ole koskaan lepäävä siinä. Se on turhaan laitettu. Oi, on rikoksia, jotka, kun ne ovat kostettavat, tekevät kaikkivaltiaan kostajan puutteenalaiseksi jumalaksi. Kaikki hänen vihansa punnukset ovat kuin untuva, yhden ainoan konnan ilkityön painon rinnalla. Hän ei voi panna käytäntöön omaa lakiaan, joka vaatii silmän silmästä ja hampaan hampaasta. Jos sinulla olisi silmiä niin monta kuin taivaan laella tuikkii, ja minä sammuttaisin ne, ja hampaita kuin syvyyden Behemootilla ja minä kiskoisin ne ulos, niin sinun tuskasi eivät olisi mitään niiden rinnalla, jotka sinä olet saattanut meille — minulle ja hänelle ja niille, jotka antoivat hänelle elämän. Jos minä riistän sinut morsiamesi sylistä, en voi kuitenkaan riistää sinulta hänen sydäntään. Ei, minä en tule kostamaan, sillä tässä ei ole mikään kosto mahdollinen, minä tulen ainoastaan vilvoittamaan tuskiani sinun veressäsi, sitten kun olen sanonut, että tänä yönä olet suuteleva kuolemaa etkä Hermionea.
Karmides, joka nyt oli ennättänyt tointua ja, ennenkuin rabbiini sanoi aikeensa, oli arvannut sen, teki liikkeen hyökätäkseen hänen päällensä ja paiskatakseen hänet lattiaan.
Rabbiini vetäytyi taaksepäin ja paljasti tikarinsa.
— Kärjessä on myrkkyä, hän sanoi. — Naarmu vain, ja sinä kuolet tuskissa, jotka ovat hirmuisemmat kuin pahan hengen riivamien. Katala viettelijä, joka varastit sieluni valitun, sinä kirotun ja saastaisen suvun kurja poika, joka uskalsit häväistä Jumalan valitun kansan tyttären, älä tavoittele kuoleman kalkkia; minä sen ojennan sinulle kuitenkin. Jospa vain voisin sen tehdä pisara pisaralta ja seisoa vieressä katselemassa tuskiasi!
Karmides käsitti täysin vaarallisen asemansa. Sillaikaa kun hänen vihamiehensä puhui, hän oli lähestynyt ovea, joka vei ulos parvekkeelle. Hän koetti nopeasti avata sitä pelastuakseen pakenemalla. Vaan ovi oli salvassa. Hänen oli mahdoton paeta siltä puolen. Toista ovea vartioi rabbiini, joka nyt tikari nostettuna lähestyi. Karmides olisi, verrattoman voimakkaampi ja notkeampi kun oli vastustajaansa verraten, koettanut vääntää tikarin hänen kädestään, sillä Karmideelta ei suinkaan puuttunut rohkeutta; vaan uhkaus, että aseen kärjessä oli myrkkyä, oli tehonnut hänen mielikuvitukseensa ja pakotti hänet pysymään etäämpänä.
Sillä hetkellä kuului morsiushuoneesta nuodetyttöjen iloisia ääniä, kun he, suoritettuansa tavanmukaiset menot, juhlallisesti saattoivat ystäväänsä kukitetulle, byssos-sumuun verhotulle morsiusvuoteelle.
Rabbiinin suu vetäytyi kummalliseen hymyyn, joka näytti kehottavan
Karmidesta kuuntelemaan.
Tämä katsahti ympärilleen keksiäkseen viimeisen pelastuskeinon. Avunhuuto ei olisi hyödyttänyt mitään, sillä tässä ratkaisi ensi silmänräpäys. Äkkiä hän tarttui kookkaaseen pronssista ja hopeasta valettuun kolmijalkaan käyttääkseen sitä kilpenä ensimäistä hyökkäystä vastaan, ja hyökkäysaseena, ennenkuin rabbiini oli ennättänyt tehdä toista hyökkäystä.