Ainoat vieraat, jotka sillä aikaa oli nähty Suunionin vuoriseudussa, olivat keisarilliset veronkantajat, ja nämä poistuivat, niin pian kuin olivat suorittaneet virkatoimensa, se on: kiskoneet mukaansa sen rahan, joka maksuna uutisasukasten karjasta ja viljasta oli eksynyt tähän syrjäiseen seutuun.
Ellei Teodooros, joka vietti aikansa vuorotellen seurakuntansa parissa Ateenassa ja ystäviensä luona Suunionissa, olisi ylläpitänyt yhteyttä Ateenan ja sen kautta muun maailman kanssa, niin Kryysanteuksen ja Hermionen tietoon, heidän ollessaan syrjäisessä, huomaamattomassa turvapaikassaan, tuskin olisi tullut huhuakaan niistä tapauksista, jotka heidän ympärillään myllersivät maailmaa ja panivat aikakirjojen piirtimen liikkeelle.
Kryysanteus sai siis ainoastaan Teodooroksen kautta kuulla, että Jovianus oli kuollut, ennenkuin oli vielä paluumatkallaan Persiasta saapunut valtakunnan pääkaupunkiin, sekä että itämainen sotajoukko oli huutanut keisariksi Valentinianuksen, jonka myös senaatti oli siksi tunnustanut.
Valentinianus oli heti hallitukseen tultuaan nimittänyt veljensä Valensin rinnakkaiskeisariksi ja jakanut hänen kanssaan valtakunnan, niin että jälkimäinen oli itämaiden ja Kreikan hallitsijana.
Vähää sen jälkeen kuin Teodooros oli tuonut Suunioniin tämän uutisen, hän muutti novatianolaisten kristiveljiensä luokse ja jäi asumaan heidän keskuuteensa, sillä Ateena oli hänelle vaarallinen olopaikka. Piispa Petros ja homoiuusialainen papisto alkoivat osoittaa samaa suvaitsemattomuutta ja omavaltaisuutta kuin ennen, ja huhu kertoi, että monin paikoin itämailla oli puhjennut vainoja toisin ajattelevia kristillisiä seurakuntia vastaan, ja että julma Valens innokkaana homoiuusialaisena oli vainojen suosija.
Oliko vaino jonakuna päivänä ulottuva näihinkin rauhallisiin laaksoihin? Niiden asukkailla oli syytä pelätä sitä. Heidän omassa keskuudessaan oli eri mielipiteitä uskonopista. Mutta yhteisen hädän päivinä heidän oli ollut pakko harjoittaa suvaitsevaisuutta, ja tämän vaikutuksesta he olivat vihdoin huomanneet, että pääasia ja ainoa tarpeellinen oli heille kaikille yhteistä, että kaikkien pyrintö ja tarkoitus oli kristinuskon toteuttaminen sydämessä ja töissä, sekä että kristillisen rakkauselämän ensimäinen ja tosiaankin vähin hedelmä on siinä, ettei murhata toisia sen tähden että ollaan eri mieltä jostakin verraten vähäarvoisesta metafysillisesta opinkappaleesta.
Näiden ankarain ja vakavien kristittyjen keskellä vietti vanhan uskonnon ja sivistyksen sankari tyttärensä kanssa elämää, jonka leppoisa, myrskyiltä ja intohimoilta suojattu rauha vaikutti kuin palsami heidän sieluihinsa.
Kryysanteus toivoi ainoastaan saada häiritsemättä nauttia tätä virvoittavaa rauhaa, vaikka se meri, jonka tulvivaa väkivaltaa vastaan hän turhaan oli taistellut, saisikin vieritellä aaltojaan hänen unohdetun hautansa yli. Hän tahtoi lakata muistamasta, että maailma hänen vuoriensa ulkopuolella oli noiden inhottujen voimien yhä jatkuvan voittoretken näyttämönä; hän etsi väsymättömälle toimeliaisuudelleen uusia esineitä siitä ahtaasta piiristä, joka hänelle tarjoutui maamiehen puuhissa ja huolenpidossa niiden ihmisten onnesta, jotka olivat suoneet hänelle turvapaikan.
Tämä rauha tuli hänelle vielä rakkaammaksi, kun hän huomasi, miten se vaikutti Hermioneen. Hermionen omat ja hänen isänsä onnettomuudet olivat syvään masentaneet ja melkein murtaneet hänet, vaan nyt hänen sielunsa oli uudestaan voimistunut luonnon helmassa, taloudenaskareissa, jotka johtivat hänen ajatuksensa pois hänen suruistaan, ja seurustelussa ihmisten kanssa, joiden karkea pinta ei voinut peittää sitä jalostunutta inhimillisyyttä, minkä heidän vakava pyrintönsä elää Jumalassa oli heihin luonut.
Tämä jalostuminen ei ollut sen maailmankatsomuksen ja niiden oppien hedelmä, joita hänen isänsä tunnusti ja joista hän itsekin vielä, vaikka epäillen, piti kiinni. Tämä seikka saattoi pusertaa häneltä huokauksen ja estää häntä isänsä läsnäollessa lausumasta iloaan tuosta ilmiöstä; vaan se ilahutti häntä kuitenkin ja teki hänet onnelliseksi, sillä eihän hän voinut muuta kuin asettaa saavutetun päämäärän saavuttamiskeinoja korkeammalle. Hermionen ahkeruuden ja kauneudenaistin kautta oli pieni maatalo, missä Kryysanteus ja hän asuivat, muuttunut kodiksi, jossa ei mikään osoittanut rikkautta, vaan kaikki hienoa aistia ja hyvää oloa. Tuuheat tammet varjostelivat taloa keskipäivän auringolta, puutarha, missä valikoima seudun kauniimpia kukkasia komeili hyödyllisten talouskasvien rinnalla, erotti sen lahdesta. Kryysanteuksen talon seiniä kaunistivat Hermionen kutomat verhot, ja siihen yksinkertaiseen huonekalustoon, jonka uutisasukkaat olivat valmistaneet, liittyivät kirjat ja kitara, jotka muistuttivat Tripodikadun varrella olevaa taloa ja jotka Teodooroksen oli onnistunut tuoda tänne Ateenasta.