Tämä Teodooroksen vaatimus pusersi kyyneleitä Hermionen silmistä. Hän ajatteli sitä tuskaa, minkä sellaisen vaatimuksen täyttäminen vaikuttaisi Kryysanteuksessa.
Vaan siitä hetkestä hän sai selvemmän käsityksen tilastaan ja huomasi varmasti, ettei hän enää tunnustanut Julianuksen ja Kryysanteuksen uskoa, että jumalaistarut, joita niin suurella mielihalulla oli selitellyt ja joiden kauneutta hän oli ihaillut, olivat ainoastaan verhoon käärittyjä — ja, kun ne oli paljastettu — ainoastaan vaaleita kuvia samoista ikuisista totuuksista, joita Jeesus niin selvästi ja yleistajuisesti oli esitellyt kaikelle ihmissuvulle, eikä vaan muutamille vihityille; hän tajusi, että hän itse asiassa oli kristitty ja ettei hänen pitänyt suullaan kieltää häntä, jota hän tahtoi ajatuksissaan ja elämässään seurata esikuvanansa voimiensa mukaan.
Juuri kun tämä tunnustus pääsi hänen huuliltaan, häiritsi keskustelua kolmas henkilö, joka äkisti tuli näkyviin heidän läheisyydessään. Hermione ja Teodooros olivat istahtaneet eräälle leposohvalle, joka oli laitettu kummun juurelle rehevälehtisten puiden varjoon. Nämä olivat estäneet miehen näkymästä, joka sattumalta oli saapunut niin että kuuli heidän keskusteluansa ja nyt katsoi olevan syytä tulla esille.
Hänen pukunaan oli karkea kaapu, matkavyö, nauloitetut sandaalit, ja kädessä oli suuri sauva.
Mies oli Eufeemios. Hänen esiintymisensä hämmästytti vastenmielisellä tavalla Teodoorosta, jota vastoin kohtaus näytti suuresti miellyttävän häntä itseään.
— Veli, mikä tuo sinut tänne? kysyi Teodooros nousten kiireisesti ylös ja mennen presbyteriä vastaan kääntääkseen hänen huomionsa pois Hermionesta.
Eufeemios ei näkynytkään huomanneen tai tunteneen neitoa. Hän vastasi:
— Terve, Teodooros! Sinua ehkä kummastuttaa nähdä minut täällä, enkä itse vähemmin ihmettele, että vihdoin tässä vuori- ja laaksosokkelossa olen voinut löytää oikean tien, joka vei veljeni Teodooroksen luo. Sitä ei kuitenkaan ole mikään ihmetyö saanut aikaan; hyväntahtoiset paimenet, jotka tapasin vuorilla, ja ne ihmiset, jotka kohtasin majoissa, ovat neuvoilla ja tiedoilla ohjanneet kulkuani, ja heidän kauttaan tiesin olevani lähellä sinun asuntoasi, kun nyt tapasin sinut täältä.
— Hyvä, tule kanssani majaani, salli minun siellä pestä jalkasi ja valmistaa sinulle ateria, sanoi Teodooros. — Epäilemättä on tärkeä asia pannut matkasauvan käteesi. Puhumme siitä sitten, kun olet virkistänyt itseäsi kattoni alla.
Eufeemios suostui Teodooroksen kutsumukseen ja seurasi häntä hänen asuntoonsa.