Sittenkun mustatukkainen presbyteri siellä oli nauttinut aterian vahvalla ruokahalulla, jommoisen saa vuorivaelluksesta, ja sillä aikaa mitä sävyisimmällä äänellä tehnyt väsyttävän joukon kysymyksiä Teodooroksen ja hänen seurakuntansa oloista, hän esitti vihdoin varsinaisen asiansa.

Hän oli vyöttänyt kupeensa ja ottanut matkasauvan käteensä tuodakseen veljellensä Teodoorokselle sanoman hänen isältänsä Petrokselta. Hän otti matkavyöltään kirjeen ja antoi sen isännälleen.

Petros kehotti isällisin sanoin Teodoorosta palaamaan Ateenaan, koska hänen olonsa ilmeisten vääräuskolaisten luona täytyi luoda lisää varjoa hänen jo muutoinkin syystä epäilyksen alaiseen oikeauskoisuuteensa. Jos oli totta, mitä Petros oli kuullut, että Teodooros ei ainoastaan käyttänyt hyväkseen novatianolaisten ja donatolaisten uskonluopioiden vieraanvaraisuutta elääkseen heidän keskellään, vaan myöskin toimitti papinvirkaa heidän seurakunnassaan, niin oli huonoinkin ajatus Teodooroksesta vahvistettu, ja hän oli tuskin pelastettavissa siitä ajallisesta ja ijankaikkisesta kadotuksesta jonka itse oli saattanut päällensä. Kuitenkin piispa tahtoi siinäkin tapauksessa jättää hänelle tien auki vapahdukseen; siinä tarkoituksessa hän oli nyt lähettänyt poikansa Eufeemioksen tuomaan Teodooroksen Suunionin vuorista Ateenaan. Piispa vakuutti, että hän otettaisiin siellä vastaan isällisellä hyvyydellä, ja että menneisyys unohdettaisiin, jos vain Teodooros katuisi luopumustaan ja osoittaisi tahtovansa hyljätä hairahduksensa.

Piispan kirjeessä oli vielä katkeria valituksia Suunionin uutisasumuksesta. Sen läheisyys muka uhkasi Ateenan ja seudun turvallisuutta, koska uutisasukkaat eivät olleet ainoastaan vääräuskolaisia, vaan sen ohessa pahantekijöitä, rosvoja ja kapinoitsijoita, tunnettuja siitä asti kun oleskelivat Parnassoksella. Rikokset ihmisiä ja omaisuutta vastaan, jotka Attikassa yhä lisääntyivät, katsottiin asukkaiden luulon mukaan, varmaankaan ei syyttä, noiden muukalaisten ansioksi; ja sitä paitsi valitettiin, että he soivat turvapaikan karanneille rikollisille ja orjille, jotka olivat luopuneet herroistaan. Sellaista ei voitu ajan pitkään sietää, ja Petros lausui vakaumuksenaan, että maailmallinen valta oli yhdistyvä hengelliseen rangaistaksensa rikolliset ja palauttaaksensa eksyneet.

Piispa lopetti kirjeensä toistetulla hartaalla kehotuksella, että
Teodooros palaisi veli Eufeemioksen rinnalla Ateenaan.

— Kas niin, sanoi Eufeemios, kun Teodooros pani kirjeen pois kädestään, — mitä päätät?

— Hyvä veli, sinä saat huomenna yksin palata Ateenaan. Minulla ei ole siellä mitään tekemistä.

— Oi, veljeni, mieti tyystin, ennenkuin teet tämän päätöksen, huokasi Eufeemios. — Minä vakuutan, että piispa tahtoo sinun onneasi. Yhtä suuresti kuin häntä pahoittaa, että on sinut kadottanut, yhtä suuren riemun hän saisi nähdessään kadotetun pojan palaavan syliinsä. Ole varma, ettei syötetty vasikka silloin ole puuttuva. Petros sanoo aina, että sinä olit aiottu johonkin suureen, Teodooros, että ne harvinaiset armolahjat, jotka Herra on lahjoittanut sinulle, jos niitä käyttäisit oikein, tekisivät sinusta pylvään hänen seurakunnallensa. Jos tulet minun kanssani, Teodooros, niin tiesi kulkee loistavaa tulevaisuutta kohti. Mitä minä olenkaan sinun rinnallasi? Eufeemioksella, joka kauan on ollut Ateenan seurakunnan vanhin presbyteri, ei ole mitään toivoa, vaan ei myöskään mitään vaatimuksia eikä haluakaan tulla miksikään muuksi. Se, jolla on voimia kuin sinulla, on velvollinen katsomaan itselleen vaikutusalaa, joka niille sopii — jolla niitä täysin määrin voi käyttää. Veli, sinä olet aiottu piispaksi ja olet, jos tahdot, pian pääsevä siihen kunniaan. En sano tätä yllyttääkseni ylpeyttäsi; sanon sen pikemmin nöyryyttääkseni sinua, sillä sinä olet tähän asti tehnyt kaikki käyttääksesi huonosti lahjojasi ja turmellaksesi onnesi.

— Jättäkäämme tämä hyödytön keskusteluaine, sanoi Teodooros. — Minulla on täällä Suunionissa siunauksekas vainio, liiankin riittävä minun voimilleni. Vaan vaikka en siis persoonallisesti seuraa sinua Ateenaan, hyvä veli, niin saat kuitenkin viedä minulta kirjeen Petrokselle. Minun täytyy torjua syytös, että uutisasukkaat muka tekevät seudun epäturvalliseksi. Rauhallisempia ja lainkuuliaisempia ihmisiä et ole tapaava mistään, ja ennenkuin jätät meidät, pitää sinun omin silmin nähdä, etteivät heidän asuntonsa ole rosvojen luolien kaltaisia, vaan työteliästen, tyytyväisten ja siveellisten perheitten koteja. Että olemme ottaneet luoksemme karanneita orjia, on totta, emmekä aio niitä lähettää takaisin heidän herroillensa, kuten Paavali menetteli Oneesimoksen suhteen. Orja, kuten sotavankikin, saakoon paeta minne vain voi; kun hänellä ei ole mitään oikeutta herransa luona, ei hänellä myöskään ole velvollisuuksia häntä kohtaan; vaan hänellä on velvollisuuksia itseänsä ja vertaisiansa kohtaan, ja ensimäinen niistä on vetäytyä pois orjuudesta. "Jos sinä taidat vapaaksi tulla, niin nautitse sitä paremmin," sanoo sama Paavali.

— Oi, hyvä Jumala, mitä oppia sinä levität, veli Teodooros, huokasi Eufeemios. — Etkö ajattele, että meidän pyhä kirkkokin kiitollisuudella ottaa vastaan orjia perintönä hurskailta vainajilta, ja että se suurella siunauksella käyttää heidän työtään maallisen hyvänsä vaurastuttamisessa?