— Minusta, sanoi Teodooros, — tämä on kehnoimpia todistuksia orjuuden oikeudenmukaisuudesta. Sinä unohdat, hyvä veli, että minä kiellän kirkon.
— Valitettavasti, se on totta, sanoi Eufeemios katsahtaen surullisena taivasta kohti.
— Et näy, jatkoi Teodooros, — tuntevan näiden donatolaisten käsitystä iloisesta sanomasta. He ovat kärsimyksien ja vainojen kautta tulleet sellaiseen johtopäätökseen kristinopista, johon eivät ehkä muutoin olisi päässeet. He selittävät yksinvaltiuden ja orjuuden jumalattomiksi laitoksiksi.
— Ja sinä, sanoi Eufeemios, — sinä, Teodooros, hyväksyt nämä hirmuiset erehdykset, sinä ajattelet samoin, koska olet näiden ihmisten opettajana?
— He ovat väitelleet minun kanssani ja saaneet minut vakaumukseensa, vastasi Teodooros. — Toivoisin Petroksenkin tulevan tänne saamaan tämän vakaumuksen.
— Minä tiedän, sanoi Eufeemios, — että Afrikan donatolaiset olivat kirjoittaneet lippuunsa sanat: yhdenvertaisuus ja veljeys. Jos sellaisia mielipiteitä levitettäisiin maailmaan, niin se kääntyisi nurin. Ja kirkkoko luopuisi orjistaan … ei, ei, nuo ovat pirullisia mielipiteitä ja suorassa ristiriidassa pyhien kirjoituksien kanssa, sillä lähettihän Paavali, kuten sanoit, Oneesimoksen tämän herralle Fileemoonille. Vaan kuinka sopivat nämä mielipiteet yhteen sen lainkuuliaisuuden kanssa, jota sanot lampaittesi harjoittavan?
— Lampaitteniko? Lampaat eivät ole minun. Minä tunnen ainoastaan yhden paimenen, joka on Kristus, enkä itse saata vaatia tätä nimeä. Kuuliaisuus inhimilliselle järjestykselle, veli Eufeemios, on ainoastaan epätäydellinen, kun ei siihen liity ajatus siitä, että tämä järjestys on saatettava täydellisemmäksi, niin että se, jos mahdollista, tulee virheistä vapaaksi ja jumalallisen järjestyksen kuvaksi. Mielipiteitämme yhdenvertaisuudesta ja veljeydestä tahdomme levittää samalla lempeällä keinolla, jota apostolit käyttivät levittäessään evankeliumin muita totuuksia: vakaumuksemme voimalla, joka vaikuttaa toisten vakaumukseen. Veljeni Suunionissa ovat riisuneet yltään väkivallan aseet, kun väkivalta ei enää pakota heitä puolustautumaan… Mutta nyt, Eufeemios, on iltaa kulunut pitkälle ja sinä tarvitset lepoa. Me jatkamme huomenna keskusteluamme, kun kuljet minun kanssani vuorilla tarkastelemassa hyvää oloamme. Kaikkivaltias suokoon, ettei kukaan vihollinen tule sitä häiritsemään!
— Olet oikeassa. Olen hyvin väsyksissä vaivalloisen vaellukseni perästä. Kuka tuo nainen oli, hyvä veli, jonka kanssa puhelit kun sinut tapasin?
— Erään naapurini tytär.
— En nähnyt hänen kasvojaan, vaan kuulin muutamia sanoja hänen huuliltaan, ja huomasin hänen puhuvan kaunista Hellaan kieltä. Onko siis sivistyneitä helleenejäkin näiden Afrikasta ja Aasiasta tulleiden muukalaisten keskuudessa?