— Täällä on ihmisiä kaikensäätyisiä ja kaikenkielisiä, vastasi Teodooros, viedessään vieraansa erääseen majansa kamariin, jossa osoitti hänelle vuoteen.
Teodooros käytti osan yötä kirjoittaakseen Petrokselle.
Aikaisin seuraavana aamuna, kun Eufeemios vielä nukkui, hänen isäntänsä meni Kryysanteuksen luo varoittamaan häntä ja Hermionea, etteivät tarpeettomasti tulisi Eufeemioksen näkyviin.
VIIDESTOISTA LUKU.
Suunionin sota.
— Julianus oli tosin suuri sotapäällikkö, sanoi Annæus Domitius ystävälleen Olympiodoorokselle, kun viruivat pöydän ääressä komeassa teltassa, joka oli pystytetty eräälle Suunionin kummulle avaran leirin keskelle; — kieltämättä hän oli sotapäällikkö, joka veti vertoja sekä Aleksanterille että Caesarille, mutta yhtä sotataidon pääasiata hän ei ymmärtänyt.
— Ottaa nimittäin vihollisilta selkäänsä, näyttää tyytyväistä naamaa ja syödä vahvasti, sanoi Olympiodooros.
— Sinä keskeytät minua, sanoi Annæus Domitius, — minä huomaan välttämättömäksi tukkia suusi pikarillisella parasta Falernolaisviiniä… Terve, uskollinen ystäväni, minun sotilasteni Tyrtaios ja oma Homeerokseni! En kuitenkaan tahtonut puhua siitä asiasta, vaikka silläkin on tärkeytensä ja vaikka todellisen sotapäällikön täytyy sekin osata nipasta nappaan. Minä tarkoitan sitä sotataidon osaa, joka koskee sodan vaivojen lieventämistä hyvällä ruoalla. Hyvä ystävä, mitä pidät imukalasta? Eikö se ole oivallista?
— Jumalallista, Zeus auttakoon, ja kastike on oikea taideteos, ihanampi kuin Efesoksen Artemiin muinainen temppeli.
— Olympiodooros, sanoa imukalaa jumalalliseksi on vanhaa egyptiläistä taikauskoa. Sellaisesta taikauskosta sinun olisi jo pitänyt päästä, koska egyptiläisetkin ovat sen voittaneet ja muuttuneet maailman hurskaimmiksi kristityiksi. Enkä myöskään ole hyvilläni, kun sinä vannot Zeus vanhuksen kautta. Anna ukon olla rauhassa — hän lienee nyt joka tapauksessa hyljännyt meidät ja muuttanut Hyperboreiolaisten luo. Sinun pakanalliset valasi loukkaavat korvaani, Olympiodooros. Sinä unohdat, etten ole enää vain kirkonoppilas, vaan kastettu ja opetettu kaikissa uskoni salaisuuksissa. Hurskas, jalo Eusebiani, joka voitti viimeiset epäilyni ja vei minut suolineni sorkkineni totuuden helmaan! Minä en voi kylliksi kiittää Moiria ja Hyymeeniä … tahdon sanoa: en kylliksi kirota Moiria ja Hyymeeniä, ja kiittää Kaitselmusta ja kaikkia hyviä pyhimyksiä, jotka lahjoittivat minulle sellaisen puolison. Nyt, hyvä ystävä, jatkoi prokonsuli, kun muuan orja astui sisään tuoden paistetun linnun hopeavadissa, — nyt palanen lintua ja vielä pikari falernolaista, sen jälkeen vaatimaton jälkiruoka …. paras piirakkainleipojani on sairastunut sotaelämän rasituksista … sitte tulet kanssani tarkastamaan etuvartioja. Minun historioitsijani ei saa koskaan olla poissa vierestäni. Olympiodooros, toivon, että olet ottanut mukaasi papyrusta kylläksi, voidaksesi laveasti kertoa sankarityöni.