— Mitä sanot?
— Hänen rahaiset hempeensä, samoin kuin ne, jotka eivät ole rahassa vaan taloissa ja puutarhoissa, ovat saaneet mahtavan kosijan, joka on soveliaampi niitä nauttimaan kuin sinä…
— Prokonsuli, älä puhu arvoituksia! Tänään olen Davus enkä Oidipuus.
Mitä tarkoitat? Kuka kosija on?
— Kirkko.
— Minä en ymmärrä sinun kirottua kristillistä siansaksaasi. Kuka kirkko on? Kirottu olkoon se kosija, olipa hän kuka tahansa!
— Onneton pakana, sinulla ei siis ole aavistustakaan korkeimmasta ja merkillisimmästä, mitä on olemassa maan päällä.
— Sinä tarkoitat joko Olymposta tai Atlasta…
— En, en, minä tarkoitan kirkkoa. Vaan selittääkseni sinulle mitä kirkolla tarkoitetaan, minun täytyisi ryhtyä jumaluusopilliseen esitykseen, joka koskisi uskontomme salaisuuksia. Vaan tämä ei ole minulle luvallista. Sinä et saa siis tietää, kuka kirkko on. Sinulle on kylliksi tietää, että se tulee Kryysanteuksen perilliseksi, eikä Hermione.
Keskustelun katkaisi muuan centurio, joka tuli näkyviin teltan aukosta, sai muutamia määräyksiä päälliköltään ja poistui.
Sen jälkeen Annæus Domitius jatkoi puoleksi kuiskuttaen: