— Minä näen, hyvä Olympiodooros, hyödyttömät ponnistuksesi selvittää arvoitustani. Tahdon itse sen selittää. Kryysanteuksella on poika…
— Minä tiedän … se mielipuoli pyhimys…
— Vaiti, ei mitään herjausta! Pyhimykset eivät ole koskaan mielipuolia. Kylliksi on sanoa pyhimys, jos hyvänä reetorina tahdot välttää pleonasmeja. No niin, poika perii isän omaisuuden, eikä tytär…
— Se riippuu Kryysanteuksen testamenttimääräyksistä, keskeytti lainoppinut Olympiodooros. — Jos hän tahtoo tyttärelleen turvata osan omaisuudestaan, niin hänellä on siihen valta. Muutoin on Hermionella, jos hän menee naimisiin, täysi perintöoikeus pyhimysveljensä jälkeen, joka luultavasti ei mene naimisiin ja yhtä luultavasti pian vaihtaa maallisen majansa kristittyjen autuuden maahan.
— Oikein, huomautti prokonsuli, — vaan unohdat toiselta puolen, että Kryysanteuksella on toinen perillinen, jonka oikeus käy kaikkien muitten edellä…
— Ja tämä perillinen on?…
— Valtio, ystäväni, jolla on oikeus ottaa takavarikkoon valtionkavaltajan omaisuus ja joka olisi jo ottanut käsiinsä Kryysanteuksen omaisuuden ellei…
— Ahaa, olet oikeassa. Minä unohdin valtion ja valtionkavalluksen…
— Ellei, jatkoi prokonsuli, — perillinen, jolla on vielä pyhemmät oikeudet, olisi saanut valtiota pysymään alallaan.
— Ja kuka tämä perillinen on? Tässähän kuhisee perillisiä kuin muurahaispesässä.