— Asema, johon olemme nyt asettuneet, jatkoi Kryysanteus, — ei ole vahvin, mitä seutu meille tarjoo; minä valitsin sen siksi että siinä emme tarvitse nääntyä veden puutteeseen, ja siksi että se joksikin aikaa tarjoaa karjalle, josta elämme, riittävää laidunta. Vaan lujien miesten, jotka eivät pidä elämää kuolemaa parempana, täytyy voida vastustaa pelokkaamman, vaikka paljoa väkevämmänkin vihollisen hyökkäyksiä. Jos meidän kimppuumme käydään huomenna ja jos meidän onnistuu voimakkaasti torjua vastustajamme, niin luulen, että he suovat itselleen ja meille muutamien päivien levon. Ei ole mahdotonta, että voimme puolustautua tässä asemassa neljätoista päivää.
— Ja sitte? sanoi vanha David.
— Sillaikaa teurastamme karjamme ja valmistaudumme lähtemään tästä maasta pois.
— Mitä sanot? Kuinka se olisi meille mahdollista? kysyivät läsnäolijat.
— Laaksoissa ja merituulilta suojassa olevilla vuorenrinteillä kasvaa metsää. Meillä on kirveitä kaataaksemme sen, ja salvumiehiä, jotka kaiketi osaavat liittää kaadetut rungot lautoiksi. Nämä lautat varustetaan korkeilla partailla, mastoilla ja purjeilla. Sanalla sanoen: ne rakennetaan matkaa varten myrskyisen meren yli. Purjeet laitamme peitteistä ja eläinten nahoista. Ei ole olemassa mitään tarvetta, jota ei keksintökyky hädän kiihottamana osaisi tyydyttää. Ja tämä kaikki saadaan valmiiksi neljässätoista päivässä, kun teemme työtä siinä toivossa, että voimme pelastaa vaimomme ja lapsemme, ja omassa pelastuksessamme näemme sen asian pelastuksen, jonka puolesta taistelemme.
— Sinä olet oikeassa. Tämä ei suinkaan ole mahdotonta, sanoi novatianolainen. — Me kyllä voimme neljäntoista päivän kuluessa saada alukset valmiiksi, ja niitä niin monta ja niin suurta, että kaikin niihin mahdumme. Meidän joukossamme on laivanrakentajia, jotka voivat johtaa työtä. Meidän kalaveneemme ovat heidän tekoaan. Ehdotuksesi on hyvä. Meidän tulee se hyväksyä.
— Onhan se ainakin keino rauhoittaa naisiamme, sanoi vanha donatolaispappi. — Koettakaamme sitä. Onnistuuko se vai eikö, se on Herran kädessä. Minä otan vastaan, mitä hän tahtoo meille antaa. Ihanaa olisi päästä takaisin Afrikkaan. Kun kerran olemme niin pitkälle päässeet, että lautat ovat valmiit, eikä mikään estä meitä niille astumasta, niin minä äänestän Afrikkaa. Se on synnyinmaani; sen aavikoita on vaikeampi valloittaa kuin näitä vuoria; me kiiruhdamme sinne ja löydämme tuhansittain uskonveljiä, jotka taistelevat ja kärsivät totisen kirkon puolesta. Niihin me yhdymme. Tämä olkoon sanottu.
Kokoontuneet miehet ilmoittivat hyväksyvänsä vanhan Davidin sanat.
Kryysanteus jatkoi:
— Lähin maa rannikoltamme on Aigiinan saari. Itätuuli, joka tähän vuoden aikaan vallitsee, vie meidät sinne tai johonkin paikkaan Peloponneesoksen rannikolla. Tämä sopii tuumaani. Meidän tulee siellä hankkia itsellemme laivoja, joilla nopeammin kuin lautoilla voidaan purjehtia meren yli Afrikkaan.