Keskustelun kestettyä hetkisen kokous hajaantui. Muutamat menivät levolle, toiset heille uskotuille asemille. Teodooros jäi Kryysanteuksen luo.
— Jos Herra sallii, sanoi nuori pappi, — että tuuma, jonka tässä olet asettanut meidän silmäimme eteen, onnellisesti toteutuu, niin sinun on aika erota meistä ja kulkea omaa tietäsi. Sinun on omasta puolestasi tärkeitä asioita valvottavana. Jos joskus saavumme Afrikan rannalle, niin sinun tulee sieltä purjehtia Italiaan, käydä keisari Valentinianuksen luona ja laskea kohtalosi hänen käsiinsä. Valensin veli on jalo ja oikeutta harrastava mies. Hän on kuunteleva sanojasi ja tekevä sinulle oikeutta; minulla on se vakaumus. Hänen kauttansa käy sinulle mahdolliseksi saada aikaan puolueeton ja ennakkoluuloton tutkinto niistä rikoksista, joista sinua on syytetty, sinut vapautetaan, sinut asetetaan jälleen omaisuuteesi ja saat palata Ateenaan.
— Neuvosi on minusta hyvä, ja jos saan elää, tahdon sitä seurata Hermionen tähden. Vaan jos kaatuisin taistelussa, niin on tässä risumajassa kirje keisarillisten joukkojen päällikölle, Annæus Domitiukselle, jossa hänelle muistutan sitä hyväntahtoisuutta, jota hän aina on minulle osoittanut, uskon turvattoman tyttäreni hänen haltuunsa ja pyydän häntä panemaan toimeen päätökseni tyttäreni tulevaisuuteen nähden. Hermionen tulee lähteä Aleksandreiaan, joka kilpailee Ateenan kanssa tieteiden viljelyssä. Siellä on seura mainehikkaita miehiä ja sivistyneitä naisia, Muuseionin turvatteja, joiden joukossa minulla on monta ystävää. Olen varma, että he osoittavat tyttärelleni myötätuntoisuutta, ja että, jos maailmassa on lohdutusta sellaisille suruille kuin hänen, jaloin lohdutus tarjoutuu hänelle siinä kunnioitettavassa piirissä. Rahasumma, joka Ateenasta lähteissäni oli käytettävänäni, ja joka tällä hetkellä on kaikki, mikä minulla on, riittää turvaamaan Hermionelle itsevaraisen ja hänen halunsa ja elintapansa mukaisen tulevaisuuden. Muutoin minä jätän hänet kaikkivaltiaan Luojan haltuun, sillä ihmisten aikeet ovat hauraita kuin kuivettunut ruoko, Teodoorokseni, ja niiden rikkominen on kohtalon tavallista leikkiä… Olen paljon oppinut teidän keskuudessanne, jatkoi Kryysanteus hetken vaitiolon jälkeen. — Tiedän hyvästi, että sinun opetuksesi, Teodooros, on suuresti vaikuttanut Hermioneen. Älä pelkää että se on synnyttänyt minussa harmia. Olen kadottanut onnettoman poikani Filippoksen. Perikles pani omin käsin ruumisseppeleen viimeisen poikansa päähän, kun rutto oli temmannut heidät pois toisen toisensa jälkeen. Minä olen, kuten hän, nähnyt viimeisen toivoni sammuvan, nurisematta taivasta vastaan. Miehen sopii kantaa kohtaloaan. Ja mitä tyttäreeni tulee, niin hän seuratkoon sinua tielle, jonka olet hänelle viitoittanut. Olen sen näkevä tuskatta, koska tässä piirissä olen tullut huomaamaan, että erotus sen välillä, mitä sinä ja minä katsomme pyhäksi, ulottuu ainoastaan muotoon eikä henkeen. Kristinusko kantaa kuten filosofiakin katoamattoman totuuden helmassaan. Täällä olen nähnyt edellisen saavan aikaan semmoista, johon jälkimäinen ei kykene. Olen nähnyt synkimpienkin kasvojen säteilevän ilosta ja kovimpienkin lempeydestä, kun he kuuntelivat mestarisi opetuksia. Miesten, jotka kurjuus ja vaino olivat tehneet rosvoiksi, joista verenvuodatus oli huvina ja lempeät tunteet häpeänä, olen nähnyt näissä majoissa leikkivän kuin lapset lastensa kanssa ja kohtelevan heitä sillä kunnioittavalla hellyydellä, jonka ainoastaan tieto kuolemattoman olennon äärettömästä arvosta voi synnyttää. Sanalla sanoen, minä olen huomannut, että on olemassa filosofia koko ihmiskuntaa varten, ja että korkeimmat totuudet ja lämpimin rakkaus totuutta ja hyvää kohtaan voidaan istuttaa oppimattomimpienkin rintoihin. Vaan jos tämä on kristinusko, jota en epäile, niin se seisoo sorrettujen riveissä niiden rinnalla, jotka taistelevat järjen, vapauden ja ihmisarvon puolesta. Sen vuoksi minä sanoin kansankokouksessa, että teidän asianne on minun asiani. Taistelkaamme ja kuolkaamme yhdessä! En tahdo salata sinulta, hyvä Teodooros, että olen kyllästynyt elämään. Meidän asiamme on saava toisia ja voimakkaampia taistelijoita, ellei näihin aikoihin, niin sitte kun vuosisatoja on vierinyt hautojemme ylitse.
Kryysanteus toivotti Teodoorokselle hyvää yötä ja meni nauttimaan muutaman tunnin lepoa.
Jo ennen aamun koittoa herätti hänet lähetti etuvartiosta ilmoittamalla, että keisarilliset joukot olivat lähteneet liikkeelle ja eri teitä lähestyivät leiriä.
Kryysanteus nousi hevosen selkään. Muutamia silmänräpäyksiä sen jälkeen kajahtelivat aamuauteressa torvien toiotukset läpi laajan leirin; ne kutsuivat taistelukuntoisen väen kokoon aseisiin, kunkin centurian määrätylle paikalleen.
* * * * *
Kun merituuli aamun tullessa hajoitti sumun, seisoivat molemmat armeijat toistensa näkyvissä.
Uutisasukasten rintama ulottui pitkin jokseenkin jyrkkää vuorenrinnettä, jossa siellä täällä näkyi yksinäisiä luopääsemättömiä kallioryhmiä.
Heidän vasen siipensä nojautui merta vasten; oikealla oli kenttä joka vietti ahdasta notkoa kohti; notkon toisella reunalla olivat keisarilliset joukot.