— Mitä tahdot? tiedusteli hän. — Älä ratsasta likemmäksi, sillä se voisi olla kuolemasi.
— Te uskaltaisitte siis tappaa lähettilään? Se sopisi teille, te halveksittavat kapinamiehet. Vaan sinun uhkauksesi ei pelota minua. Minä tulen herramme ja keisarimme, pyhän majesteetin nimessä vakuuttamaan anteeksiantoa ja unohdusta jokaiselle teistä, joka tällä viimeisellä hetkellä tahtoo laskea aseensa ja palata kotiansa elämään rauhassa ja lainkuuliaisuudessa niiden esivaltain ja paimenien alla, jotka keisari suvaitsee teille asettaa. Tästä armosta ja anteeksiannosta ovat osattomia ainoastaan sinun kaltaisesi, se on: joukon yllyttäjät ja johtajat. Hellitä ohjaksista, tai riistät väkivallalla itseltäsi lähettilään oikeuden ja maksat sen hengelläsi. Olemme tässä kaksi yhtä vastaan.
Novatianolainen päästi hevosen ohjakset ja sanoi:
— Keskustelu on siis loppunut. Me hylkäämme teidän tarjoumuksenne.
Menkää ja sanokaa tämä päälliköllenne.
— Sinun kanssasi emme keskustele, etkä sinä määrää vastausta. Eksyneet valitkoot itse kuoleman ja sen armon välillä, joka on avattu ainoastaan heille eikä sinulle ja sinun kaltaisillesi.
Tämän keskustelun aikana vanha donatolaispappi oli astunut hiukan alemmaksi vuorenrinnettä ja lähestynyt heitä. Koska Petros puhui äänellä, joka kuului laajalle ympäri, oli David täydellisesti käsittänyt mistä puhe oli, ja kun novatianolainen palasi kohtauksesta, korotti ukko äänensä ja huusi:
— Sinä väärä profeetta! Jos tahdot puhua kansan etkä sen päällikköjen kanssa, niin et ole rauhan hieroja, vaan yllyttäjä, joka täytyy miekalla hakata maahan. Vaan jos luulet olevasi tekemisissä pelkurien kanssa, niin tule tänne, ja kansa on itse vastaava sinulle, että tämä on oleva julmuuden päivä, rajuilman ja myrskyn päivä, pimeyden ja sumujen päivä, pasuunain ja sotatorvien päivä, jona Herra vähäisellä kansansa jäännöksellä on tekevä suuria ihmeitä filistealaisia vastaan. Tule ylös vuorelle, ja jos löydät yhden ainoan, joka sanoo: myöntykäämme tällä kertaa ja peräytykäämme — tai jos löydät yhden ainoan, joka ottaa vastaan porton kalkin, jota sinä sanot armoksi ja anteeksiannoksi, sinun kädestäsi, niin rangaiskoon minua Herra Herra. Voi porttoa ja hänen palvelijoitansa, jotka sanovat ilkeätä, rietasta, vereen ryvettynyttä Valensia pyhäksi majesteetiksi. Me syljemme tälle majesteetille, joka on saastainen eläin ja jonka tuomarit ovat susia iltasin, jotka eivät jätä mitään aamuksi. Katso, tuolla ovat ne kodit, joihin kehotatte meidän kansaamme palaamaan, jatkoi valkopartainen ukko ja osoitti mahtavalla nuijallaan savupilviä, jotka tuprusivat palavista asunnoista. — Te olette pakottaneet rauhallisen Israelin hylkäämään majat, joissa se oli onnellinen. Tule nyt ylös katsomaan, kuinka rauhan miehet ovat valmiit taistelemaan Jumalan kasvojen edessä. Minä vien sinut pitkin pelättävien sotilasten rivejä, ja jos löydät, sanon sen vielä kerran, ainoankaan miehen, joka laskeutuu maahan ja palvelee tuota uutta Nebukadnetsaria tai sitä ilettävää Isebeliä, jota te sanotte kirkoksi, niin tulkoon kaikki hänen häpeänsä minun päälleni.
Vanhan donatolaispapin kutsumus vakuutti Petrokselle, että keskustelu hänen tarjoamillaan ehdoilla ei hyödyttäisi mitään. Hän palasi centurion kanssa keisarilliseen taistelurintamaan; seuraavassa silmänräpäyksessä se pitkin pituuttaan lähti liikkeelle.
— Ylistetyt olkoot jumalat, sanoi Olympiodooros, joka oli prokonsulin seurassa; — tuon kirotun papin ei onnistunut varastaa minulta komean näytelmän huvia eikä sinulta, hyvä Annæus, voiton kunniaa. Keskustelu on loppunut siten, että vaihdettiin vain kristillisiä haukkumasanoja, ja siinä taistelussa Petroksen on nähtävästi voittanut suulas ukko, jolla on tuo Heerakleen nuija.
Annæus Domitius, puettuna keveään ja loistavaan haarniskaan, jakeli hevoseltaan käskyjä tribuuneille ja centurioille, jotka nopeasti saattoivat ne armeijan eri osastoihin.