Hermionea ei oltu nähty vankien joukossa. Kryysanteuksen kirje tuli onnellisesti Annæus Domitiuksen käsiin; Hermione, ainoa vanki jonka hän pidätti itselleen, kun jätti muut Petrokselle, oli otettu hänen erityiseen suojaansa ja viety Korintokseen.
Kuitenkin liikkui Ateenassa nyt huhu, että Kryysanteuksen tytär oli palannut synnyinkaupunkiinsa prokonsulin puolison, hurskaan Eusebian seurassa, ja että sureva tyttö asui prokonsulin palatsissa mainitun jalon roomalaisnaisen kanssa, jonka sanottiin käytöksessään häntä kohtaan osoittavan sisaren lämmintä osanottoa.
Yleensä puhuttiin näinä päivinä Ateenassa paljo Hermionesta. Kristittyjen ja myöskin vanhan opin tunnustajain kesken kuiskailtiin, että Petros oli kääntänyt filosofin tyttären kristinuskoon. Tuo erinomainen piispa hankki siis pyhälle opilleen voiton toisensa perästä. Pääpakanan poika ja tytär Petroksen toimesta käännetyt! Ja tytärtä oli kuitenkin lapsuudesta saakka kasvatettu vihassa ja ylenkatseessa kristinuskoa kohtaan, vieläpä hän oli ollut puettuna haarniskaan, joka oli osoittanut torjuvansa ilmoitetun totuuden nuolia paremmin kuin viha ja ylenkatse: filosofian haarniskaan.
Jopa liikkui huhu, joka levisi nopeasti ja jota yleisesti uskottiin todeksi, että Hermione halusi kasteen kautta tulla erottamattomasti yhdistetyksi kristillisen kirkon kanssa.
Sinä päivänä, jolloin tämä oli tapahtuva, oli Ateenan tuomiokirkko varmaan tuleva täpö täyteen hartaita katselijoita.
Teodooros oli pelastunut pakenemalla, vietyään Kryysanteuksen tervehdyksen ja siunauksen Hermionelle ja annettuaan risumökissä säilytetyn kirjeen eräälle uskolliselle palvelijalle, joka toisten keralla oli seurannut Kryysanteusta Ateenasta ja taistelun kestäessä ollut Hermionen luona.
Tältä palvelijalta Annæus Domitius oli saanut kirjeen.
Millä tavoin Teodooros oli päässyt pakoon, on vaikea sanoa. Kenties hän oli käyttänyt jotain kalastusvenettä, jommoisia oli rannalle vedettyinä niiden kallioiden alapuolella, jotka olivat suojelleet uutisasukas-joukon asemaa. Jollakulla niistä pienistä veneistä hän saattoi, koska meri oli tyyneenä, helposti soutaa kappaleen matkaa vihollisen leirin ohitse, nousta sen jälkeen maalle ja kiirehtiä maata myöten Ateenaan.
Oli miten oli; hänen sikäläiset ystävänsä, Myroo niiden joukossa, olivat nähneet hänet ja puhuneet hänen kanssaan. Luonnollista oli, että hän pysyi piilossa kaikkien muiden silmiltä, sillä hän ei suinkaan tahtonut tulla homoiuusialaisen papiston eikä keisarillisen oikeuden kätyrien vangiksi. Hänellä oli paljo toimitettavaa elämässä.
Odotettuaan muutamia päiviä turhaan Korintoksessa tilaisuutta saada puhua Kryysanteuksen tyttären kanssa, hän oli sieltä lähtenyt vaaralliselle jalkamatkalle, jonka päämäärä oli Italia.