Teodooros oli tehnyt rohkean päätöksen: hän aikoi astua länsimaiden keisarin eteen, rukoilla häneltä turvaa Hermionelle ja saada keisarin armosta aikaan, että Hermione tunnustettaisiin sen omaisuuden omistajaksi minkä isä jälkisäännöksessään oli hänelle määrännyt.
Menestyksen toivon hän perusti Jumalaan sekä siihen, että julman ja taikauskoisen Valensin jalompaa veljeä kiitettiin inhimilliseksi ja oikeutta harrastavaksi hallitsijaksi.
Me palaamme huoneeseen, jonne jätimme Petroksen ja Eufeemioksen keskustelemaan.
— Asialla on kyllä arveluttavakin puoli, vakuutti edellinen seisahtuen ja luoden silmänsä Ptolemaioksen karttaan.
— Minä ei voi sitä mitenkään huomata, hyvä isä, lausui Eufeemios nöyrällä äänellä. — Kun ei edes Clemensillä ole mitään perintöoikeutta, niin on Hermionella sitä vielä vähemmin. Onhan keisari eli valtio, joka tässä kohden on sama asia, pannut kapinoitsijan omaisuuden takavarikkoon ja lahjoittanut sen kirkolle.
— Asiallisesti on kyllä niin kuin sanot, vaan muodon puolesta on toisin. Tiedäthän että on jo olemassa, varsinkin senaatissa, armeijassa ja virkamiehistössä, jumalaton puolue, joka korottaa ääntään sitä tapaa vastaan, että kirkko ottaa vastaan lahjoja ja läänityksiä. Sitä huutoa tukevat täällä itämailla homouusialaiset ja muut vääräuskolaiset, koska lahjat ja läänitykset eivät tule heidän, vaan meidän oman oikeauskoisen homoiuusialaisen seurakuntamme hyväksi. Länsimailla sitä vastoin, jossa homouusialaiset vielä ovat vahvemmat, he itse ovat vaiti ja siellä meidän omat oikeauskoiset veljemme ottavat huutoon osaa. Oli miten oli, keisari Valens, joka on kirkkomme vilpitön ja innokas ystävä, arvelee kuitenkin, että rähinässä on jonkunmoista perää. Hänen omatuntonsa on takertunut kiinni sellaisiin väärin ymmärrettyihin pyhiin lauseisiin kuin se, ettei Jumalan valtakunta ole tästä maailmasta, ja sen kaltaisiin. Sen vuoksi, kun minun hurskas ystäväni ja kunnioitettu esimieheni, patriarkka Eudoksos, esitti meidän tärkeän asiamme hänelle, emme edes ehdottaneetkaan, että keisari suoraan kirkon hyväksi luopuisi oikeudestaan, vaan toivoimme että hän armosta asettaisi Kryysanteuksen viattoman pojan suvun jälkeenjättämien varojen omistajaksi, ja ainoastaan tukeaksemme rukouksemme vaikutusta esitimme keisarille sen perintösäännöksen, jossa Clemens luovuttaa tuon omaisuuden kirkolle. Siis on tässä Clemens välikätenä. Vaan tätä muotoasiaa Karmideen sukulaiset uhkaavat käyttää hyväkseen. He arvelevat, että sisaren oikeus on turvattu samalla kuin veljenkin, ja aikovat tarpeen vaatiessa kääntyä itse keisariin saadakseen aikaan, että Hermione saapi perintöosuutensa.
— Älyämme kyllä heidän tuumansa, sanoi Eufeemios. — Eivätköhän toivone, että Clemens pian kuolee ja Hermione siten tulee yksin perilliseksi, ja että hänen oikeutensa joutuu vihdoin Karmideen sukulaisille, jonka kanssa hän oli naimisissa vaikkapa vain muutamia tuntia?
— Epäilemättä se on heidän tuumansa.
— Se on verratonta jumalattomuutta, huomautti Eufeemios.
— Asian tekee jossakin määrin arveluttavaksi se seikka, jatkoi piispa, — että Clemens on kristitty ja Hermione vielä oli ulkopuolella kristillisen seurakunnan yhteyttä.