— Sinun seuraajasi, huudahti Eufeemios osoittaen surullista hämmästystä. — Se on siis totta, se masentava huhu, joka kertoo sinun aikovan jättää laumasi?
— Sieluni kehottaa minua voimakkaasti jättämään maailman ja menemään hurskasten munkkien luo Nisibiiseen, pyytämään sijaa heidän keskuudestaan.
— Älä sitä tee, lausui Eufeemios vilkkaasti. — Sinä luopuisit siunauksekkaasta vaikutuksestasi, kun vielä olet voimakkaimmassa iässäsi ja mitä tehokkaimmin voit tehdä työtä viinitarhassa! Isä, tämä olisi syntiä!
Petros ei vastannut, vaan asteli ääneti huoneessa.
— Toista olisi, jatkoi Eufeemios, alentaen ääntänsä, — jos on totta, mitä huhu niin ikään kertoo, että sinut on kutsuttu paljoa suurempaan ja sinun voimillesi sopivampaan vaikutuspiiriin, nimittäin sille korkeassa kunniassa pidetylle piispanistuimelle, jolla sinun kaimasi apostoli Petros itse kerran on istunut, maailman ikivanhassa pääkaupungissa.
— Huhu on kuin vanha lörpöttelevä akka, sanoi Petros. — Mikä hulluus, että roomalaiset muka pitäisivät tuntematonta itämaalaista omia oivallisia miehiään etevämpänä! Lisäksi tulee, että homoiuusialaisuus, jota me tunnustamme, Roomassa valitettavasti vielä on heikomman puolueen tunnussanana. Kuinka voit siis uskoa, että itämaalainen ja homoiuusialainen — en puhu omasta arvottomasta persoonastani, vaan arvokkaimmasta ja parhaimmasta joukossamme — näinä aikoina saisi osakseen sellaisen kunnian?… Poikani, keskustelumme on nyt lopussa. Mene pitämään huolta velvollisuuksistasi!
Eufeemios nousi, kumarsi syvään ja poistui.
Muutamia tuntia tämän keskustelun jälkeen Eufeemios oli toisessa keskustelussa, kahden äsken Roomasta saapuneen miehen kanssa.
Rooman piispanistuin oli nyt noin kolme kuukautta ollut tyhjänä. Pyrkijöitä sille ilmautui monta. Eri lahkokunnat kiirehtivät kokoutumaan johtajiensa ympärille ja esittelemään kukin omaansa ainoana, joka ansaitsi pitää kädessään päästöjä pidätysavainta.
Ehdokkaiden joukossa oli kreikkalainenkin piispa, Ateenan Petros, jonka nimi oli laajalti kuuluisa koko kristikunnassa eikä vähimmin Roomassa. Kuka ei olisi kuullut mainehikkaasta pylväspyhimyksestä, joka oli ollut Ateenan kaunistuksena? Sirnoonin nimeen oli Ateenan Petroksen nimi läheisesti yhdistettynä. Olihan se sen miehen nimi, joka rukouksensa voimalla oli herättänyt Simoonin kuolleista. Se ihmetyö oli maineen siivillä lentänyt läpi maailman.