Molemmat äsken mainitsemamme Rooman miehet olivat sopineet Eufeemioksen kanssa yhtymisestä, jonka piti tapahtua eräässä puutarhassa kaupungintullin ulkopuolella, ja keskustelu tapahtui auringonlaskun jälkeen.
Aluksi vieraat ilmoittivat Eufeemiokselle, että hänen isällänsä piispalla oli suuret toiveet tulla apostolin, pyhän Pietarin jälkeläiseksi Rooman piispanistuimelle.
Eufeemios lausui sen johdosta sydämellisen ilonsa ja onnitteli, ei ainoastaan isäänsä piispaa, joka siten saisi arvoansa vastaavan paikan kristillisen kirkon johdossa, vaan myöskin Rooman seurakuntaa, joka ei mitenkään voinut valita paremmin.
Eufeemios lisäsi, että mahtoi olla hengen työtä, jossa tuli näkyviin kaikki jumalallisen ihmeen tunnusmerkit, että ajatuskanta Roomassa oli siinä määrin kääntynyt miehen eduksi, jonka muutoin luulisi olleen Rooman seurakunnan ennakkoluuloisen halveksimisen esineenä.
— Sinä tarkoitat, sanoi toinen vieraista, — että hänen homoiuusialaisuutensa muka tekee hänet mahdottomaksi tulemaan piispaksi seurakuntaan, jossa ankarammin kuin muualla missään pidetään kiinni Nikaian kokouksen periaatteista?
— Sitä juuri tarkoitan, vastasi Eufeemios.
— Kaitselmuksen tiet, jatkoi vieras, — ovat ihmeellisiä, ja se on itse asiassa poistanut tämän vaikeuden, joka luonnollisille silmille näyttää voittamattomalta.
— Mitä tarkoitat? Kuinka on sellaista voinut tapahtua?
— Rooman homouusialaisten kesken liikkuu huhu, että Ateenan piispa ei suinkaan ole se jyrkkä homoiuusialainen, joksi häntä luullaan. Tämä huhu on varsinkin köyhempien kansalaisten lukuisassa luokassa oikein järkähtämätön uskonkappale. Hänessä yhdistyy, he sanovat, käärmeen viekkaus kyyhkysen hurskauteen. Hänellä on naamari, jonka hän viskaa pois, heti kun huomaa oikean ajan tulleen ja kirkon edun sitä vaativan. Ellei hän sydämessään olisi oikeauskoinen, kuinka hänen rukouksillaan olisi ollut voimaa herättää pylväsmies Simoon kuolleista? Siten haastelevat hurskaat keskenään maailmankaupungissa. Meidän velvollisuutemme on valita hänet, he sanovat, — että hän voisi riisua yltänsä valepuvun ja siten yhtä paljon nöyryyttää homoiuusialaisuskoa kuin maailman silmissä korottaa oikeauskoista Nikaian tunnustusta. Minä puhun kuin kansa Roomassa puhuu.
— Mutta mistä tuo valheellinen huhu lienee syntynyt? kysyi Eufeemios.