Hän lisäsi ääneensä:
— Vieras, sinä panettelet isääni piispaa. Hän ei saattaisi käyttää sellaista halpaa ja ylenkatsottavaa keinoa voittaakseen itselleen puoluelaisia ja ääniä…
— Malta, keskeytti Rooman mies. — Olet kärkäs tekemään äkkipikaisia ja vääriä johtopäätöksiä. Rooman piispanistuin on kyllä ennenkin ostettu. Hurskasten miesten esimerkit ovat pyhittäneet keinon. Älkäämme siis sitä halveksiko!
— Voitko näyttää väitteesi todeksi? kysyi Eufeemios.
— Ettäkö Rooman piispanistuinta useammin kuin kerran on ostettu?
— Ei, mennyt ei minua liikuta … minä tahdon tietää, onko totta, että
Petros on tehnyt sellaista kauppaa.
— Kaupasta ei ole vielä sovittu vaan sitä hierotaan, sanoi vieras, — ja sanojeni todistukseksi saat lukea tämän kirjeen. Menkäämme lähimmän soihdun ääreen. Sen loiste on näyttävä väitteeni todeksi.
Miehet astuivat ulos puutarhasta ja menivät portin lähellä palavan soihdun viereen.
Eufeemios sai lukea muutamia kirjeitä, joita Petros ja muuan Valentinianuksen mahtavimpia hovimiehiä olivat vaihtaneet; Petroksen käsialan hän heti tunsi. Kirjeet olivat lyhyitä ja salaperäisiä, vaan toinen vieraista valaisi kaikki pimeät kohdat, ja Eufeemios sai selville että vieras oli oikeassa, ja että kysymyksessä oli suuri rahasumma.
— Tämä, huomautti vieras, — on ainoastaan yksi niitä monia ääniä, joita isäsi piispa katsoo tarpeelliseksi hankkia itselleen rahalla. Hän uhraa ruhtinaallisia rikkauksia tarkoituksensa saavuttamiseksi, vaan tekee sen empimättä, koska saavutettu päämäärä on sen runsaasti palkitseva.