— Toinen kysymys, sanoi vieraista toinen, joka puhui sujuvaa kreikkaa, vaikka sanoi olevansa Roomasta, — on, mistä Petros aikoo ottaa kaikki nämä summat. Hänen vihollisensa luulevat, että hän käyttää tarkoitukseensa Kryysanteuksen kirkolle jätettyä ääretöntä omaisuutta. Tämä on tietysti törkeätä panettelua.
— Tietysti, mutisi Eufeemios kalman kalpeana, — tietysti, sillä tämä omaisuus ei kuulu hänelle, vaan kirkolle, ja hoitamisoikeus tulee hänelle nimenomaan ainoastaan sikäli mikäli hän on Ateenan piispa, ja tämä oikeus menee siis perintönä hänen seuraajalleen…
— Joka ei ole kukaan muu kuin sinä itse, keskeytti sama vieras.
— Mistä sen tietänet? Eufeemios katsahti miestä varovasti, vaan hänen katseensa oli hyvin puhuva.
— Puhu suusi puhtaaksi, kuiskasi toinen vieras toiselle; — siinä ei ole mitään vaaraa. Hänen suhteensa ei ole erehdytty.
— Minä tiedän sen Uuden Rooman patriarkan Eudoksoksen kautta, vastasi puhuteltu.
— Sinäkö?
— Minä tulen hänen luotaan. Hän vahvistaa edeltäpäin sinun vaalisi, vaikkapa vain muutamankin äänen saisit Ateenan seurakunnasta. Eudoksos näkee asiat edeltäkäsin. Hän tietää, että Ateenan lauma on pian oleva paimenta vailla. Petros muuttaa Roomaan. Sinä olet hänen seuraajansa. Virkavahvistuksesi on taskussani. Kas tässä! Lue!
Vieras otti esille pergamentin; Eufeemios tarttui siihen vapisevin käsin ja luki sitä ahnain, tutkivin silmin. Heikko puna, joka nousi hänen poskilleen, todisti hänen sielunsa liikutuksen.
Hänen tätä kirjoitusta lukiessaan oli toinen vieraista kadonnut.
Eufeemios oli yksin patriarkka Eudoksoksen sanansaattajan kanssa.