— Ihminen, vastasi Eufeemios, — kykenee paljoon. Minun isäni pyhä kaima, kallio, jonka päälle kirkkomme on rakennettu, kielsi, ei ainoastaan homoiuusionia, vaan itse Kristuksen.
— Esimiehemme, patriarkka Eudoksos, on samaa mieltä Ateenan piispan suhteen. Petroksesta valta on ensimäisessä sijassa ja homoiuusialaisuus toisessa. Hän on uhraava jälkimäisen, saavuttaakseen edellisen. Hänen täytyy se tehdä, vastoin tahtoaankin, jos hänen on mieli pysyä kuukausikaan Rooman piispanistuimella. Tiberin kaupungin väestö on nouseva kapinaan ja hänet karkoittava, jos se huomaa että hän on sen pettänyt. Sinä tiedät, että jo Constantius tahtoi Roomaan kahta piispaa, toista nikaialaisille ja toista homoiuusialaisille. Kansa vastasi hänelle huutamalla: yksi Jumala ja yksi piispa!
— Se on totta, sanoi Eufeemios huoaten. — Olojen voima tulee pakottamaan Petroksen luopumukseen. Tämä on mieltä kuohuttava, kauhea ajatus.
— Ja siten on meidän oikeauskoinen kirkkomme kärsinyt poistumattoman häpeän, jatkoi lähettiläs.
— Niin, ja vihollisiemme, homouusialaisten vääräuskolaisten riemuhuudot kohoavat taivaan korkeuteen, lisäsi Eufeemios.
— Siitä tulee onnettomuus, jonka seuraukset ovat arvaamattomat.
— Valitettavasti, olet oikeassa.
— Meidän täytyy sen tähden estää se.
— Niin, meidän täytyy se estää. Mutta kuinka?
— On ainoastaan yksi keino. Eudoksos panee asian sinun käsiisi luottaen täydellisesti intoosi ja kuuliaisuuteesi.