— Mikä on siis tapahtunut? huudahti Petros, levottomuus selvästi nähtävänä hänen tuhkanharmailla kasvoillaan.
— Sinun pahoinvointisi, joka Jumalan avulla on pian parantuva, esti sinut olemasta toivosi mukaan itse läsnä tämän päivän surullisessa toimituksessa. Me olimme määrätyllä ajalla koossa pääkirkossa, eikä kauan viipynyt, ennenkuin Eusebian vaunut seisahtuivat portaalin eteen. Hermione oli hänen seurassaan. Eusebialta oli vaadittu paljo vaivaa, ennenkuin sai Hermionen ehdotetulle matkalle, ja ajaja ajoi ikäänkuin sattumalta kirkon eteen. Alkoi silloin juuri sataa, ja tämä seikka auttoi Eusebiaa, kun hän ehdotti että haettaisiin suojaa aukiolevasta vaan tyhjästä kirkosta, missä he samalla voisivat suorittaa rukouksen.
— Eteenpäin, eteenpäin! huudahti piispa ja tarttui vieressään seisovaan pikariin, johon hänen lääkärinsä oli valmistanut hänelle maustimilla höystetyn virvoitusjuoman. Vaan hän laski taas pikarin kädestään ja sanoi:
— Sormeni ovat kuin hervaistut. Alan tuntea samaa jäävilua käsissä kuin jaloissanikin. Mitä nämä oireet tietävät? … Eufeemios, pane pikari suulleni!
Presbyteri kiirehti auttamaan Petrasta; vaan hänen kätensä vapisi huomattavasti.
— Isä, kuinka voit? hän kysyi, tuska äänessä.
— Huonosti … mutta jatka, ja anna minun taivaan nimessä kuulla kertomuksesi loppu!
— No niin, minun täytyy siis lyhyesti sanoa sinulle, hyvä isä, että kun Eusebia ja Hermione olivat tulleet kirkkoon, suljettiin ovet, kuten olit käskenyt. Me papit lähestyimme kunnioittavasti Hermionea. Minä sanoin olevan Jumalan sallimaa, että hän oli saapunut kirkkoon juuri nyt, kun olimme nousseet rukouksesta, jossa yhteisesti pyysimme Jumalalta, että Hermione, joka jo tunnusti Kristuksen herrakseen, saisi sydämensä avatuksi haluamaan sitä lähempää yhteyttä hänen ja hänen kirkkonsa kanssa, joka kasteen kautta saavutetaan. Hermione nähtävästi hämmästyi, sitä enemmän kuin Clemens oli läsnä ja surullisella äänettömyydellään nuhteli häntä hänen epäilemisestään. Eusebia syleili Hermionea ja pyytämällä pyysi häntä kuuntelemaan sanojamme. Ja kuitenkin, hyvä isä, hän pysyi kiellossaan…
— Ja sitte?
— Meidän täytyi ryhtyä viimeiseen keinoon, mikä oli tarjona. Lempeällä väkivallalla veimme hänet kastemaljan luo, ja juhlallisuus alkoi. Hän rukoili ja vaikeroi sokeudessaan, vaan me rohkaisimme mielemme, ja kun hän alkoi ääneensä huutaa apua, täytyi meidän saada hänet vaikenemaan liinalla, joka tungettiin hänen suuhunsa. Pyhää toimitusta olisi sitte suoritettu esteettä, ellei onneton Clemens olisi sitä häirinnyt. Sekavassa mielentilassa kun on, oli hänessä syntynyt säälin tunne tuota vastahakoista kohtaan. Hän tahtoi vapauttaa häntä, epäilemättä luullen hänelle tehtävän jotain pahaa. Meidän täytyi laittaa hänet kirkosta pois. Sen jälkeen, hyvä isä, suoritettiin toimitus ja Hermione sai kasteen Isän, Pojan ja pyhän Hengen nimeen. Kuka olisi aavistanut, että paha henki, jota kasteessa manataan pois, niin nopeasti taasen oli valtaava kastetun sielun ja houkutteleva hänet kauheaan itsemurhaan!