— Itsemurhaan! Mitä sanot? huusi Petros ja tahtoi nousta seisoalleen, vaan vaipui takaisin sohvaan.
— Voi, isäni! Pyhiä kaavasanoja ei vielä oltu luettu loppuun, kun Hermione äkillisellä voimanponnistuksella irroitti itsensä niiden käsistä, jotka pitelivät häntä kiinni, tempasi styyloksensa (piirtimensä) vyöltään ja työnsi sen poveensa.
— Oi!
— Hän vaipui lattialle, veri syöksähti ulos hänen haavastaan, kaikki seisoimme hämmästyneinä ja neuvottomina hänen ympärillään, ja kun vihdoin olimme tointuneet ja kiiruhdimme pidättämään pakenevaa elon kipinää, niin se oli jo poissa. Isä, Hermione ei ole enää elävien joukossa.
Äänettömyys seurasi hetkeksi näitä sanoja. Piispa oli nähtävästi levottomissa ajatuksissa.
— Huolestuttava tapaus, hän sanoi, — joka tulee herättämään vastenmielistä huomiota ja jota viholliseni tulevat käyttämään vahingoittaakseen minua. He toimittavat asian molempien keisarien korville ja asettavat sen perintökysymyksen yhteyteen. Tapausta ei käy salaaminen. Eufeemios, mene kamariisi ja laadi heti kaikella älyllä, mikä sinulla on, kohtauksesta kertomus, joka lähetetään patriarkka Eudoksokselle ja hänen kauttaan saatetaan keisarin tiedoksi. Tapausta selittäessäsi sinun tulee lähteä siltä näkökohdalta, että molemmat sisarukset Clemens ja Hermione olivat äidin puolelta perineet taipumuksen mielipuolisuuteen; että tämä tauti jo aikoja sitten on puhjennut ilmi veljessä, vaan että sitä sisaressa on havaittu ainoastaan hajanaisista oireista, joiden viimeinen ja valitettavasti aivan odottamaton ilmaus itsemurha oli. Tämä on minun oma käsitykseni, ja pidän sitä hyvin perustettuna. Kerro erityisesti myöskin että Hermione vapaaehtoisesti meni kasteelle, päin vastoin kuin mitä pahansuovat huhut ovat ruvenneet levittämään. Hänen käytöksestään kastetoimituksessa ei suinkaan voi tehdä sitä johtopäätöstä, että minun mielipiteeni tässä kohden on väärä. Hän rakasti jo Kristusta liian lämpimästi, ettei olisi ikävöinyt sitä armontoimitusta, josta tässä on kysymys, ja jolle hän sai vapaasti antaa minkä merkityksen tahansa. Aikaisin aamulla tulee kertomuksen olla valmis, niin että se heti sen jälkeen voidaan lähettää Konstantinopoliin. Mene nyt työhösi!
Eufeemios loi vielä aran, mutta tutkivan silmäyksen Petroksen kasvoihin, joille äskeisen tapauksen herättämät mielenliikkeet eivät olleet voineet nostaa vähintäkään punaa. Presbyteri kumarsi syvään ja poistui.
Hetkisen kuluttua tästä keskustelusta piispan tila oli niin arveluttava, että täytyi uudestaan lähettää noutamaan lääkäriä. Kylmä, jota Petros tunsi säärissään ja käsivarsissaan, levisi leviämistään hänen jäseniinsä. Lääkäri käytti turhaan lämmittäviä juomia ja voimakasta hierontaa. Palatsissa asuvat papit kokoontuivat esimiehensä ympärille ja osoittivat hänelle kaikkea mahdollista huolenpitoa. Innokkain kaikista oli Eufeemios. Lääkäri vakuutti, ettei mitään vaaraa ollut tarjona. Sairas uskoi sen myös ja olisi uskonut sen, vaikka koko maailma olisi vakuuttanut toisin, sillä hän tahtoi elää ja piti mahdottomana, että hän kuolisi nyt, kun hän oli päässyt onnellisesti ajamiensa tuumien perille ja oli valmis tarttumaan Rooman käyräsauvaan, joka hänen kädessään oli muuttuva maailman valtikaksi.
Hän ei aavistanut, että ne viholliset ainekset, jotka vähitellen sekaantuivat hänen suoniensa vereen, eivät olleet muuta kuin muutamia pisaroita samaa nestettä, jolla hän oli nukuttanut oman isänsä Simoonin, jota sanottiin pylväspyhimykseksi, kuolemankaltaiseen horrostilaan, mistä hän sitte tulistetun raudan avulla auttoi hänet henkiin takaisin.
Eufeemios oli osoittautunut kirkon kuuliaiseksi pojaksi. Kuuliaisuus olisi ollut epätäydellinen eikä miksikään hyödyksi, jos hänen tarkoituksensa olisi ollut herättää Petros kuolleista, kuten tämä herätti Simoonin.