— Onnellinen se, joka saa asettua Herran jalkojen juureen, sill'aikaa kuin toisten osana ovat talouden huolet! Vaan nekin ovat tarpeellisia. Kirkko tarvitsee järjestäjiä ja puolustajia. Minä ikävöin kuten sinäkin pois näistä moninaisista toimista, näistä riidoista ja taisteluista, hiljaiseen miettimiseen, kärsivälliseen odotukseen. Vaan taistelu on minun kutsumukseni, niin kauan kuin käteni jaksaa miekkaa heiluttaa, sillä totuudella on monta ja vaarallista vihollista.
Näin keskustellen he olivat yhä kulkeneet eteenpäin. He astuivat hautakentältä ulos vastapäisestä portista, kuin mistä olivat sinne tulleet.
Heidän edessään oli nyt kirkkaassa kuun valossa tasanko, jonka oikealla puolella oli jakso kukkuloita, joiden ylitse kaupungin muuri luikerteli suunnattoman suurena vaaleanharmaana vyönä. Taustan sulkivat oliiveja kasvavat kummut; niiden varjosta vilahti näkyviin joki, joka tuli Lykabeettos-vuoren toiselta puolelta; se luikerteli hiljakseen korkean kaislikon, yksinäisten salavain ja kypressiryhmien välissä ja heijasti pinnastansa kuun taittuneen kuvan, kunnes matkallaan Keefiisos-jokeen kätkeytyi ikivanhojen puiden taakse, jotka pitkänä tummana, kaukaisuuteen katoavana rivinä osottivat mistä tie kävi Akadeemiaan.
Tasangon keskellä törrötti yksinäinen pylväs. Sen päällä näkyi liikkuva esine, ihmisolennon näköinen.
Liikkuva esine oli todellakin ihminen — kaljupää ukko, jolla oli harmaa, aaltoileva parta. Hän oli polvillaan kumarassa alaspäin yli syvyyden ja piteli kädessään köyttä, kuin olisi tahtonut mitata pylvään korkeutta.
Se ei kuitenkaan ollut hänen tarkoituksensa. Pylvään juurella seisoi kolme naista; kaksi niistä koetti sysätä toinen toistaan syrjään, kilpaa ojennellen ylöspäin vasujansa, kiinnittääkseen ne rautakoukkuun, joka oli nuoran alapäässä.
— Hurskas Simoon, huusi toinen ukolle, — tässä on vain leipä ja…
— Pois tieltä sinä, huudahti toinen; — kuinka sinä, vääräuskoinen, uskallatkaan tarjota pyhälle, oikeauskoiselle Simoonille…
Edellisen tyrkkäys katkaisi tämän soimauksen.
— Hyvä Simoon, minähän se olen, Tabita, Batylloksen, oliivikauppiaan vaimo, joka niin usein tulen luoksesi…