— Isä Simoon, älä suutu. Minä, Petros, täältä tulen.

— Ahaa, sinäkö siellä olet, Petros, piispa … piispa! Ahaa!

— Olen täyttänyt toivomuksesi ja tuon nuoren Clemensini luoksesi.

— Kuka Clemens on?

— Sinä tiedät sen, isä.

— Clemenskö? En.

— Clemens, minun nuori ottopoikani, josta kerran puhuin sinulle ja jota sinä halusit nähdä.

— Ahaa! Nyt tiedän.

— Hän tulee rukoilemaan sinulta siunausta.

Pylväsmies oli vielä hetken samassa asennossa ja kiinnitti silmänsä piispan nuoreen seuralaiseen, joka nyt oli vetänyt kaapunsa päähineen taaksepäin ja näytti pitkien, vaaleanruskeiden kiharoiden peittämän päänsä. Sen jälkeen Simoon nousi polvilleen, pani arvellen kätensä parralleen, katsahti vakoillen ympärilleen kaikille ilmansuunnille ja tarttui sitten köyteensä, jonka toisen pään kiersi useita kertoja pylväänpäästä ulkonevaan lehtikoristeeseen.