Kuu valaisi sillä hetkellä kaksia toisiansa lähestyviä kasvoja: nuorukaisen, jotka olivat ihanat ja suloisen puhtaat, ja ukon, jotka olivat äärettömän rumat ja kammottavat … ne lähestyivät toisiansa ikäänkuin selvemmin näyttääkseen sitä suunnatonta erotusta, joka voi olla olemassa saman suvun erikoismuodostumien välillä, sillä ne olivat niin erilaiset, niin toistensa vastakohtia, kuin perikuvallinen ihmisyys eroaa lajistaan poikenneesta, siitä joka inhimillisyytensä kadottaessaan on tullut kauheammaksi kuin kauheinkin hirviö, minkä eläinkunta voi näyttää … ja kuitenkin — kuka olisi sitä aavistanut? — tuon enkelinkaltaisen nuorukaisen totinen, lämmin, sydämellinen halu oli tulla samanlaiseksi, kuin tuo oli, tuo hirveä, eriskummallinen olento, joka istui hänen edessään ja pani toisen kätensä hänen kutrilleen, sivellessään toisen käden ryppyisillä pitkäkynsisillä sormilla hänen poskeaan.
Clemensin mielestä voitti ilmiön kaiken kamaluuden pyhyys, jonka hän siinä näki. Hänestä ukko oli ihana.
Sillaikaa Petros tunsi levottomuutta. Hän pelkäsi että pylväsmies sanoisi jotain, jota ei olisi pitänyt sanoa. Hän kiirehti sen tähden katkaisemaan kohtausta lausuen:
— Hurskas isä, nyt olen tyydyttänyt toivosi saada nähdä nuorta, suuresti rakastettua poikaani. Ja hänkin on saanut, mitä on ikävöinyt: sinun siunauksesi. On aika jättää sinut rauhaan.
Pylväsmies nojautui toisella kädellään maahan; toisen hän nosti silmilleen ikäänkuin kirkas kuutamo olisi häntä huikaissut.
— Clemens, sanoi piispa, — minulla on muutama sana tälle pyhälle miehelle sanottavana. Mene edellä ja odota minua kaupungin portilla.
Tottuneena kuuliaisuuteen nuori pappi jätti vanhan pyhimyksen kunnioittavasti hyvästi ja poistui tasangolle.
Hetkinen kului äänettömyydessä; Simoon laski kätensä silmiensä päälle. Hän poisti niistä vieraan, jota moneen aikaan ei ollut niissä näkynyt — hellien tunteiden pusertaman kyyneleen. Sen jälkeen hän sanoi katsahtaen ympärilleen:
— Minkätähden Filippos lähti pois?
— Älä lausu sitä nimeä, isä! rukoili Petros levotonna, vaikk'ei kukaan voinut heitä kuulla. — En uskaltanut antaa hänen viipyä täällä, sillä sinä et voi varoa kieltäsi.