— Kun taru näin selvästi ilmoittaa hänen syntymäpaikkansa, piilee siinä ehkä viittaus, ettei meidän tule pitää häntä minkään peräti laajan ja yleisen käsitteen vertauskuvana. Saattaahan ainakin olla syytä koettaa antaa hänelle suppeampi merkitys. Sinä, Hermione, teit hänet ihmiseksi yleensä, koko meidän sukumme edustajaksi, minä taas teen hänet Ateenalaiseksi vain. Edellisessä oli ehkä liikaa; jälkimäisessä varmaan liian vähä. Menkäämme keskitietä ja tehkäämme hänet Helleeniksi! Meillä on siihen oikeus, sillä Ateena on aina ollut Hellaan sydän.
— Hyväksytään! sanoi Hermione. — Narkissos kuvaa Helleeniä!
— Hyvä. Helleeni on, kuten Narkissos, luonnon lempilapsi…
— Ainakin muinoin oli…
— Yhden tekevä! Jatkakaamme nyt, kun olemme täydelleen samaa mieltä! Narkissos on helleeniläinen henki, helleeniläinen elämän- ja maailmankatsomus. Eekoo on, kuten itse selitit, luonto. Eekoo on joutunut jonkun jumalan epäsuosioon ja häneltä puuttui sen jälkeen täydellinen puhelahja. Tämä merkitsee, että luonto on langennut, turmeltunut luonto, jolta on riistetty sen alkuperäinen eelysiolainen kauneus … sillä kauneus on luonnon kieli, jolla se puhuu ihmissilmälle. Eekoon lemmitty ei suostu mihinkään siteisiin; hän on tyly Eekoota kohtaan, ei huoli hänen kyyneleistään, huokauksistaan eikä vihastaan. Niin myös helleeniläinen henki kohosi voitollisesti siitä orjuudesta, jossa luonto piti muita kansoja: noita foinikialaisia, jotka uhrasivat lapsiansa vihastuneille luonnonvoimille, noita egyptiläisiä, jotka palvelivat krokodiileja, kissoja, härkiä ja koiria, noita persialaisia, jotka yhä vielä palvelevat tulta. Onko sinulla vielä mitään muistuttamista minun selitystäni vastaan? Sinulla, Hermione, tai jollakulla ystävälläsi?
— Jatka, pyysi Hermione. — Me tuomme sitten esiin huomautuksemme.
— No niin. Narkissos oli kuusitoistavuotias menehtyessään lähteen ääressä. Eikö taru kerro niin, nuori runoilijatar? kysyi ukko Ammianus Marcellinuksen puolisolta.
Julia myönsi.
— Otaksukaamme, että nämä kuusitoista vuotta merkitsevät kuuttatoista vuosisataa, ja katsokaamme kuinka tämä sopii… Kyllä, aivan hämmästyttävän hyvästi; niin pitkä aika näet on kulunut Troian sodasta tähän asti. Troian sodan aikakautta voidaan syystä sanoa Hellaan syntymäajaksi; silloinhan Helleenit kerääntyivät yhdeksi kansaksi ja helleeniläinen henki sai omituisen leimansa. Eikö niin?
— Sinun sovittelusi ovat älykkäitä, sanoi Hermione katsellen vanhusta vielä tarkkaavaisemmin.