— Ovat, vastasi Rahel ja tarkasteli ihastuksissaan kauniita kukkia, jotka Karmides oli hänelle antanut.
— Synagooga on oivallinen laitos. Minä pidän ihmisistä, jotka kunnioittavat Jumalaansa. Vaan taidanpa syystä sanoa, että teidän jumalanpalveluksenne on vallan liian lyhyt. Sen pitäisi kestää koko yö. Koska vanhempasi tulevat kotiin?
— Voi, tänä iltana he eivät viivy kauan.
— Käyttäkäämme siis hetkeä meidän jumalanpalvelukseemme, sanoi Karmides tarttuen tytön käteen ja veti hänet vienolla väkivallalla sohvaan viereensä istumaan. — Minun hartaushetkeni ovat ne, joina saan katsella sinun silmiisi.
— Hyi, sinä puhut kuin pakana, joka sinä oletkin… Vaan sanopas minulle, Karmides, olethan filosofikin?
— Mikä kysymys! sanoi Karmides nauraen. — Totta kai minä filosofi olen, vieläpä kaikkein parhaimpiakin.
— Niin, kyllä sinä olet sangen oppinut, sen tiedän, mutta harrastatko myös hyvettä?
— Luonnollisesti. Oppi ja hyve ovat kaksoisia, jotka eivät koskaan eroa.
— Se on iloista kuulla, sillä eilen Joonas sanoi isälleni, että viisaat ja jalot pakanat, sellaiset kuin…
— Karmides?