Soihdut, jotka loistivat jonon päässä, lähestyivät, hurjat, raivokkaat huudot täyttivät Pnyksin ja Areiopagin välin, ja torin pylväskäytävät kajahuttelivat ne takaisin.
— Kuolema vääräuskolaisille, atanasiolaisille, myrkyttäjille!
Kansanvirran ensimäiset aallot olivat saapuneet perille. Ne viskasivat ihmistyrskyä maalauspylvähistön portaille, jossa Karmides seisoi pylväänsä suojassa, ja levisivät nopeasti vesitulvan tavoin yli torin. Soihtujen punerva hohde valaisi paareja, joita ei kannettu olkapäillä vaan innokkaiden kantajien ylöspäin ojennetuilla käsivarsilla. Kun toiset väsyivät, tuli silmänräpäyksessä toisia sijaan. Siten merelläkin aalto jättää purjehtivan laivan toisen aallon kannettavaksi. Paareilla lepäsi olento, tuskin ihmisen näköinen, sillä se oli Simoon pylväspyhimys tai hänen maalliset jäännöksensä. Ruumis oli alastomana. Karhuntalja oli kokoon käärittynä hänen päänsä alla, joka oli käännetty seuraavaa joukkoa kohti, niin että soihdut kohtisuorasti valaisivat kamalia kasvonpiirteitä, ummistuneita silmiä joukon nähtäväksi. Lähinnä paareja kävi muutamia pappeja kaapujen kaulukset alhaalla ja päät paljaina. Kaksi heistä kantoi soihtua. Toisen vieressä näkyi Eufeemios. He olivat — vaiti, sillä ne tunnussanat, jotka he olivat alussa antaneet, kaikuivat nyt joukon suusta hurjina huutoina, jotka omasta jumustaan kehittyivät vakuutuksen voimaksi noissa raivostuneissa tuhansissa. Papit olivat vaiti, vaan lähensivät tuon tuostakin soihdut kuolleen kasvoille, näyttääksensä ne toistamiseen niin selvästi kuin mahdollista. Ja joka kerta kajahtivat suuremmalla voimalla huudot:
— Kuolema atanasiolaisille! Myrkyttäjille! Vääräuskolaisille!
Joukko oli vihdoin ennättänyt ohitse. Karmides yhdistyi jälkiparven viimeisiin.
— Kansalainen, mitä on tapahtunut? kysyi hän lähimmältä naapuriltaan.
— Mikä saattaa kansan raivoon?
— He ovat murhanneet Simoonin, tunnustajan ja pyhimyksen, vastasi mies. — Eikö sinulla ole korvia kuulla mitä kansa huutaa?
— Minä kuulen heidän huutavan myrkyttäjiä ja vääräuskolaisia. Joku atanasiolainen on siis myrkyttänyt tuon pyhän miehen?
— Jokuko heistä? Ei, he kaikki ovat sen tehneet. Kaikki atanasiolaiset ovat syyllisiä tähän murhaan. He eivät voineet kärsiä, että oikeauskolaisilla oli niin pyhä veli kuin Simoon. He pelkäsivät koska hän rukoili Jumalaa ja martyyrejä meidän puolestamme. Homouusialaiset ovat jo vanhastaan myrkynvalmistajia. Eikö Atanasios ystävineen myrkyttänyt Areiosta samana aamuna, kun tämän piti nauttiman pyhää ehtoollista Konstantinopolin pääkirkossa? Eivätkö he monesti ole myrkyttäneet oikeauskoisten ehtoollisviiniä? Voitko vielä epäillä, nuo samat vääräuskolaisetko ovat murhanneet Simoonin? Kuolema vääräuskolaisille! Kuolema myrkyttäjille! Kostoa, kostoa!
Mies yhtyi väsymättä kajahteleviin huutoihin. Karmides poistui, etteivät uudet joukot, joita yhä tulvasi lisää, tempaisi häntä mukanansa. Kulkue meni torin poikki ja vetäytyi siitä kadulle, joka kulki Akropoliin eteläistä rinnettä myöten. Siinä portissa, joka oli vanhan Ateenan, "Teeseuksen kaupungin" ja uuden, "Hadrianuksen kaupungin" rajana, syntyi hirveä tungos, kun joukko sen läpi raivasi tiensä. Kun näillä seuduin asuvat homoiuusialaiset olivat vielä joukkoon liittyneet, suunnattiin kulku, johtajat etunenässä, kristittyjen pääkirkkoon, joka oli avonaisella paikalla, sen kadun varrella, joka päättyi Dioomelan porttiin ja vei vanhaan gymnasioniin Kynosargeeseen.