Kirkko oli valaistu, portit selki selällään.
Suuri sotamiesosasto oli asetettu kirkon lähelle. Muutamissa silmänräpäyksissä se oli täpöisten täynnä ihmisiä. Vaan nämät olivat kuitenkin vain pieni osa tuosta mahtavasta joukosta. Muu osa täytti edustan ja lähimmät kadut. Petros oli pappiensa etunenässä pääovella ollut ottamassa paareja vastaan. Nämä asetettiin monihaaraisten kynttiläjalkain valaisemaan kuoriin; temppelin katto ikäänkuin tuntui nousevan joukon raivokkaista huudoista. Kesken kaikkea papit alottivat virren ja laskeusivat polvilleen pyhimyksen ruumiin ympärille. Hurskaan veisuun kuulivat ainoastaan lähinnä seisovat. Vaan nämä yhtyivät siihen, ja se levisi leviämistään, paisui ja tunkeutui tuhansien äänien kantamana joukkoon, joka seisoi ulkopuolella. Ja nyt kaikki äänet yhtyivät virteen. Raivo oli saanut tahdin ja sävelen. Se silloin helposti tyyntyy, vaan tilaisuuksissa tällaisissa se tyyntyy hirmuiseksi tyyneydeksi, turmiollisemmaksi kuin sen edelläkävijä, koska se kykenee järjestykseen. Niinpä kaikki kuuntelivatkin virren loputtua Petroksen voimakasta ääntä, kun hän väkijoukolle lausui seuraavan kehotuksen: — Menkää rauhassa kotiin ja odottakaa huomispäivää, jolloin Herra on näyttävä ihanan voimansa.
Kehotusta toistelivat papit joukolle, joten se kulki kuin sotapäällikön huuto kansan lävitse.
Clemens ei ollut sinä iltana saanut mennä piispan kanssa kirkkoon; hän oli käsketty pysymään kotona. Häntä lukuunottamatta oli piispan palatsissa ainoastaan portinvartija sekä vanki, sama, jota on mainittu nimellä Teodooros.
Tuntia ennen yllä kerrotun metelin alkua piispa oli lähtenyt pääkirkolle. Clemens oli viettänyt sen tunnin lukemalla kirjaa, jonka hänen kasvatusisänsä oli hänelle lahjoittanut ja joka selitti kristillistä kuuliaisuutta.
"Sinun täytyy kaikissa kohdin kieltää itsesi. Sinun oma tahtosi on sinun perkeleesi. Oma tahto ensimäiset vanhempamme langetti ja teki sukumme syntiseksi, turmeltuneeksi suvuksi. Sinulla ei ole pahempaa vihollista kuin oma itsesi. Opi siis tottelemaan, opi uhraamaan tahtosi toisen tahdon alle. Jumala, Kaikkivaltias otti orjan muodon päällensä, etkö sinä siis voisi antautua toista ihmistä palvelemaan ja olemaan toisen orja? Opi nöyrtymään, sinä multa ja tuhka! Ole vaiti ja kärsi, niin tulet autetuksi! Ole kiitollinen, ettet ole omassa vallassasi, vaan että sinulla on maallisia herroja, sillä sinulle on turvallisempaa totella kuin vastata omasta puolestasi."
Näin kirja puhui nuorelle esilukijalle. Eikä tässä langennut kylvö kivistöön. Voiko ihmetellä että Constantinus suosi tämäntapaista oppia? Suvustaan turmeltuneet antiikin tasavaltalaisten pojat pitivät yksinvaltaa onnettomuutena ja ruhtinaan tottelemista kovana pakkona; kristityt näkivät yksinvallassa pyhän asian ja sokeassa tottelemisessa hyveen.
Mitä nuoreen esilukijaan tulee, niin nuo oppilauseet esiintyivät hänelle korkeammassa valossa, jota ei luonut itse kirja, vaan hänen oma taivaallista puhtautta ikävöivä sielunsa.
Kun hänen pienessä kamarissaan rupesi hämärtämään, niin hän meni ulos aulaan ja jatkoi siellä innokasta, harrasta lukuaan. Mutta kun tähdet alkoivat tuikkia läpi eeterin, niin hänen täytyi panna pergamentti pois, sillä sen kirjaimia ei voinut enää erottaa. Niiden laita oli samoin kuin ihmisten. Ne eivät merkinneet paljoa, jolleivät olleet yhteydessä keskenänsä, vaan kun ne kadottivat tämänkin itsenäisyytensä, kun hämärä tuli, joka hälvensi niiden omituisuudet ja teki ne toisen toisensa kaltaiseksi, niin oli myös henki poissa, mikä niistä äsken puhui.
Nyt vasta Clemens muisti, että se aika oli käsillä, jolloin hänen tuli viedä Simoon pylväspyhimykselle leipä ja mitta viiniä, sillä eilisestä saakka hän oli saanut sen toimen jokapäiväiseksi tehtäväkseen. Niin, aika ei ollut ainoastaan tullut; tuo rakas lukeminen oli saattanut hänet unohtamaan oikean hetken. Pahoillaan tästä vasten hänen tahtoansa tapahtuneesta laiminlyömisestä hän veti kaapunsa ylleen ja meni ottamaan koria, jonka palatsin kyökkimestari oli valmistanut häntä varten. Juuri silloin hän kuuli sen ihmisjoukon metelin, jonka kulun olemme kertoneet. Clemens ei siitä huolinut; hän ajatteli ainoastaan velvollisuutensa täyttämistä. Vaan melu läheni nopeasti, sillä Simoonin paarien ympärille, jotka juuri olivat päässeet kaksoisportista sisään, ei ollut vielä keräytynyt suurempaa joukkoa, kuin leveälle Kerameiokselle hyvästi mahtui. Portinvartija oli aukaissut eteisen oven ja seisoi nyt kynnyksen edessä kuunnellen ihmeissään ja tähystellen lähestyviä soihtuja.