Näin sanoessansa nousi hän istualtaan. Apollonius ojensi kätensä hänelle. Hiljaan astuskelivat he eteenpäin kapeaa polkua myöten ja molemmat libyalaiset saattoivat heitä kappaleen matkaa. Heidän puolen tuntia astuttuansa rupesi näkymään pieni huvila, joka oli keskellä puutarhaa korkeain palmujen ja ruokamäntyjen välissä.
"Tuolla on minun kotoni", sanoi Artemon. Palvelija avasi puutarhan portin. Hienoa valkoista hiekkaa myöten astuivat he rakennukselle. Sen oven päällä oli marmoritaulu, johon seuraavat sanat olivat piirretyt:
Gloria in excelsis Deo et in
Terra pax hominibus bonae
Voluntatis.[5]
Hartaudella luki Apollonius puoliääneensä kirjoituksen.
"Se on evankeliumin rauhatervehdys", virkkoi hän. "Minä katson sen ennustavan onnea työlleni tässä maassa. Jumalan kunnia ja ihmisten rauha — se se juuri onkin, jonka tähden olen tullut tänne."
Kapeaa, yksinkertaisilla maalauksilla koristettua käytävää myöten astuivat he asunnon sisustaan.
Toinen Luku.
Kristityt ja kristittyjen Jumala.
Via Coelestis nimiselle kadulle, joka oli pääkatu Kartagossa, poikkesi kantotuoli eräältä syrjäkadulta. Neljä numidialaista orjaa, jotka kantoivat sitä, seisattuivat paikalla, kun yht'äkkiä näkivät edessään tiheän kansajoukon. Juoksija koetti raivata heille tietä sen läpi.
"Antakaa tietä, antakaa tietä Cajus Calpurniukselle!" huusi hän kaikille suunnille ja sysäsi hopeasilaisella kepillään ympärillä seisovia. Mutta se oli turhaa. Kantajien täytyi pysähtyä.