"Komeilla marmoritemppeleillä kaunistettu linna tuli näkyviini aamun koittaessa. Sen harjojen yli kohosi suunnattoman suuri jumalankuva, kiiltävä keihäs kädessä. Minä tiesin, että linna oli Ateenan Akropolis. Vaunut seisattuivat; me tulimme niistä ulos ja astuimme erästä katua ylöspäin. Rappeutuneen huoneen edustalla seisattui seuralaiseni ja kysyi portinvahdilta, oliko Kallimachos kotona. Vahti nyökäytti päätään ja me astuimme sisään. Kohta seisoimme lihavanlännän miehen edessä, jolla eli suuret, verevät kasvot. Hän nauroi, nähdessänsä minut. 'Hyvä tavara', sanoi hän orjien päällysmiehelle. 'Mutta minun varastoni on aivan täpötäynnä. Minulla ei ole tilaa useammille'. Kun seuralaiseni kuitenkin sanoi hänelle ett'ei tässä ollut puhetta hinnasta sekä kuiskasi muutamia sanoja hänelle korvaan, naurahti hän viekkaasti, antoi kädellään minulle merkin seurata häntä, työnsi auki erään oven ja käski minun astua sisään.
"Nyt olin suuressa, puolihämäräisessä huoneessa. Tuskin olin päässyt sisään, kun joukko naisia hypähti ylös ja alkoi ahdistaa minua kysymyksillä, mistä tulin, mikä oli nimeni ja mitä oli maksettu minusta. Minä tiesin nyt, missä olin. Orjankauppiaan huoneessa!
"Jyrkästi hääsin minä pois kiihkeimmät kyselijät ja istuuduin tuolille, joka oli nurkassa. Kaikkein läsnäolevaisten silmät olivat minuun kääntyneinä. Onnettomia, nuoria sekä vanhoja, istui täällä sekaisin. Aivan vieressäni istui vaaleankiharainen barbaarityttö ja puhdisti villoja; tuolla toisella puolella huonetta tuijotti juutalaisnainen minuun hehkuvin silmin. Toiset olivat vaiti, toiset nauroivat ja laskivat leikkiä. Välistä kuului korviini sanoja, jotka nostivat punan poskilleni.
"Hetken kuluttua tuli tyköni vanha muija, jolla oli terävät, tiedustelevat silmät, ja antoi minulle käsityötä, kehoittaen minua olemaan ahkeran.
"Kuinka onnelliseksi tunsinkaan itseni, kun sain tehdä työtä! Se käänsi mieltäni pois ajattelemasta tilani peljättäväisyyttä ja antoi minulle enemmän rohkeutta ja luottavaisuutta.
"Pimeän tullessa sain muutamia tyynyjä ja peitteitä tehdäkseni itselleni makuusijan. Kun se oli valmiina, otin salaa esiin rukouskirjani, painoin sitä huuliani vasten ja aloin lukea ilta-auringon viimeisissä säteissä.
"Silloin astui Kallimachos sisään. Hän näki kirjan ja tuli paikalla luokseni, kysyen minulta, taisinko lukea ja kirjoittaa.
"Myönnettyäni siihen, otti hän lehden, ojensi minulle kirjoituspiirustimen ja käski minun kirjoittaa jotakin: Minä kirjoitin silloin nämät värsyt Sofokleen Antigonesta:
"Ihmettä mont' on. Inhiminen
Kaikkein tenhosin ihme on.
Talven myrskyjä uhmaillen,
Kulkevi hän meren aavaston,
Vaikk' ylt'ympäri lainehien
Vaan valkotyrskyt pauhaa."
"Kallimachos katsoi kirjoitustani ihmetellen ja tästä hetkestä lähtein tuli minun tehtäväkseni näytelmäkappaleiden kopioiminen.