"Taaskin kului puoli tuntia. Yhä selvemmin rupesi häämöttämään se saari, jota lähenimme — silloin täristi haahtea niin ankara sysäys, että minä kaaduin. Minä kuulin peljättävän jyryn ympärilläni, näin valtavan aallon loiskahtavan ylitseni — sitten menin tiedottomaksi.
"Herätessäni näin olevani vihelijäisessä majassa. Kaksi parrakasta miestä katsoa tuijotti minuun. Minä kysyin puolisoani, mutta he eivät alussa ymmärtäneet mitään, sitten sanoi toinen heistä, että kaikki hukkuivat. Minä kirkasin niin tuskallisesti että molemmat miehet peljästyivät. Minä tahdoin hypätä ylös, mutta vaivuin jälleen alas ja menin uudelleen tiedottomaksi.
"En tiedä kuinka kauan makasin tällä tavalla tiedottomana. Vaan kun jälleen tulin tuntooni, niin olin yksinäni. Vaikka vaivoin, nousin nyt kuitenkin ylös. Silloin astuivat molemmat miehet sisään. Huomasin heidän iloitsevan minun virkoamisestani, mutta se oli semmoista iloa, kuin linnunpyytäjällä on pyytönsä onnistuttua.
"Hetken kuluttua rohkasin mieltäni ja menin rannalle etsimään niiden kuolleiden joukosta, jotka meri oli ajanut rantaan, puolisoni ruumista. Minä löysinkin hänet heti. Hän oli valkoisella hiekalla ikäänkuin uinaileva, kasvot levollisina ja lempeinä.
"Minä olin kauan polvillani ja rukoilin hänen ruumiinsa vieressä. Sitten menin pikaisesti majaan ja hankin itselleni muutamia työkaluja. Tahdoin itse tehdä kuolleelle haudan. Läheisen kallion hauraasen kylkeen koversin pienen hautaloukun. Molemmat miehet auttivat minua ruumiin panemisessa siihen ja loukun sulkemisessa suurella kiviliuskalla. Tähän kiviliuskaan piirsin minä omalla kädelläni":
Tässä lepää diakoni Philemon Korintosta, minun rakas puolisoni, jonka kanssa taivas on suonut minun elää yhdessä ainoastaan seitsemäntoista päivää.
Ainoastaan kuolemallansa tuotti hän minulle surua.
Viidenkolmatta vuoden, kolmen kuukauden ja yhdeksäntoista päivän ijässä meni hän pois tästä ajasta elämään Jumalassa ja Kristuksessa.
Rauha olkoon kanssasi!
Sinä, elämän kala, virvoita häntä.