Kohta alkoi tulla vieraita. Puutarha säteili tuhansien kynttilöiden valossa. Orjat ja orjattaret häärivät haaveellisissa puvuissa ympärinsä vieraita passaamassa. Aina yhä tuli uusia kantotuoleja ennen tulleiden riviin. Niistä astui ulos ylhäisiä naisia, ylellisissä koristeissa ja puvuissa, jotka aina olivat toinen toistansa etevämmät ja paremmin keksityt. Miehiä, joilla oli senaattorin arvo, ylhäisempiä upseereja Misenum'in niemen luokse sijoitetusta laivastosta, nuoria elähtyneennäköisiä miehiä, jotka kulkivat eteenpäin varovasti, ett'ei yksikään poimu heidän vaatteuksissa joutuisi epäjärjestykseen, ja vakaisennäköisiä, laihoja ammattifilosofeja, kuluneissa, huonoissa villatogissa kihisi huvilan sisäänkäytävällä. Tämä tenhotunnäköinen puutarha oli avoinna kaikille.
Mutta ulkopuolella seisoi tiheä kansajoukko katsellen vieraita, ja moni paha sana raha-aateliston rikkaudesta ja hekumallisuudesta kävi suusta suuhun, ja moni puristeli salaa nyrkkiänsä tälle loistavalle juhlaseurueelle.
Vieraat jakautuivat kohta erityisiin joukkoihin. Useimmat ylhäisistä naisista istuutuivat punaisella silkillä päällystetyille sohville suunnattoman suureen, valkoisilla ja punaisilla ruusuilla kaunisteltuun lehtimajaan. Heidän takanansa istui orjattaria, leyhytellen kalliita, itämaisia viuhkia. Myöskin Viktoria oli liittynyt tähän seuraan. Hän nauroi ja laski leikkiä erään nuoren miehen kanssa, joka seisoi hänen edessänsä.
"Ei, Lucius, sitä en voi koskaan uskoa. Sinulla mahtaa olla ikävä sillä yksinäisellä, auringonkuumuuden kuivaamalla saarella. Me kävimme siellä kerran, mutta hetket tuntuivat minusta siellä niin äärettömän pitkiltä, että kiitin taivasta lähteissämme sieltä pois."
"Unhotathan nyt kuitenkin", keskeytti nuori mies nauraen, "että minä yksinäisyyttä juuri tahdonkin. Kirjani —"
"Niin, niin, kirjasi — niiden tähden voit varmaan olla kaikkea muuta ilman."
"Sinä et saa suuttua minuun, Viktoria, sillä tiedäthän, että vielä kerran tahdon perinpohjin käydä sen teoksen läpi, jossa monta vuotta olen työskennellyt."
"Ah niin, minä unhotin sen", keskeytti nuori tyttö. "Mutta minkätähden tarvitsee teidän alinomaa kirjoittaa? Syntyyhän siitä vaan kiistaa ja riitaa. Ja sentähden sitten mennä Capreae-saarelle ja erota maailmasta! Se on anteeksi antamatonta."
"Viktoria", keskeytti nuori mies lempeällä äänellä, "jos tahdot minun jäämään tänne, niin jäänkin."
Nuori tyttö punastui ja loi ujosti silmänsä maahan.