Nähtyänsä tungoksen ja sekasorron rupesi hän arvelemaan, tekisikö hän ensinkään, niinkuin oli aikonut. Mutta utelijaisuus saada nähdä eläintenkesyttäjän kuvaa pääsi hänessä vihdoinkin voitolle.
Eläintenkesyttäjä Jason'in talo Via Coelestis kadun varrella oli se paikka, jonka ympärillä kansajoukko kiehui. Eläintenkesyttäjä itse seisoi oven edustalla, kevyiseen tunikaan pukeutuneena, joten hänen voimakas ruumiinsa muoto pääsi erinomaisen hyvin esiytymään, ja nauroi ja laski leikkiä ympärillä seisovien kanssa. Oven päälle oli pingoitettu iso kappale liinavaatetta ja siihen oli maalattu tuo eriskummainen kuva, joka nyt veti puoleensa satojen ihmisten silmät. Se esitti togaan puettua miestä, joka piti toisessa kädessään kirjaa ja toista kättänsä ylhäällä, ikäänkuin olisi hän ketä opettanut. Hänen päästänsä pisti ulos kaksi suunnattoman suurta aasinkorvaa ja hänen toinen jalkansa päättyi aasinkaviolla. Kuvan alla oli kirjoitettuna isoilla kirjaimilla:
"Tämä on kristittyjen aasijumala!"[6]
Tämän asunnon edustalla lainehti kansajoukko edestakaisin. Toiset nauroivat ja toivottivat eläintenkesyttäjälle onnea oivalliseen keksintöönsä, toisista oli kuva mauton.
"Kuinka voi joku uskoa", lausui eräs leipurimestari, "että kristiaanit palvelevat tuollaista rumaa kuvaa! Niin mielettömiä eivät he ole. Minulla on ollut monta kristittyä oppipoikaa ja olen tarkoin kysellyt heiltä uskoansa, mutta koskaan en ole huomannut heidän kunnioittaneen noin eriskummaista jumalaa."
"Sinä saatat olla oikeassa", vastasi toinen. "Mutta naurettava on kuitenkin kuva, ja se närkästyttää kristiaaneja kyllä sangen kovin."
"Ei", virkahti kolmas, "minä luin äskettäin suuresta Tacituksesta, että juutalaiset todellakin palvelevat aasia, ja onhan tunnettu asia, että juutalaiset ja kristityt ovat ainoastaan kaksi saman opin lahkoa."
"Siitä varjelkoon meitä Jehovah", äännähti eräs juutalainen saviastiankauppijas, joka oli kuullut nuot viimeiset sanat. "Kuinka voit sanoa, että juutalaiset ja kristityt ovat samat. Meillä ei ole mitään tekemistä näitten ihmisten kanssa."
Ympärillä seisovat nauroivat.
"Heprealainen on oikeassa", virkkoi eräs vanha, paljaspäinen ja kuluneessa puvussa oleva mies. "Juutalaiset ovat tulleet houkutelluiksi ja narratuiksi ainoastaan Mooseksen silmänkäännöskonsteilla, mutta nämät, kristiaanit, on pettänyt eräs toinen. Kuitenkin, jos tahdotte uskoa filosofia, on jälkimäinen laji pahempata. Eikö jo kauhistuta jokaista, että tämä vihelijäinen lahko irvistelee meidän jumalillemme ja jumalanpalveluksellemme ja surkutellen silmäilee meidän pappejamme, vaikka itse juuri on surkuteltava? Ja sitten vielä uhkaavat he koko maata ja maailmaa tulella ja perikadolla, ikäänkuin luonnon ijankaikkinen järjestys voisi milloin hämmentyä! Mutta he eivät tyydy vielä tämmöisiinkään hourumaisiin mielipiteihin, vaan keksivät lisäksi kaikellaisia lasten satuja. He nousevat jälleen ylös, kun ovat kuolleet ja tulleet tuhkaksi, tomuksi, ja käsittämättömän autuaassa luottamuksessa uskovat he toistensa valheita, että voisi luulla heidän jo elpyneen kuolleista. Totta Herkules on se kirottu liittokunta!"