Ukko vapisi vihasta lausuessaan nämät sanat.
"Niin, oivallinen seura", alotti leipurimestari, "ja pulskea jumala mikä sillä on. Minä sanoin sen äskettäin muutamille heistä. 'Te olette köyhiä', sanoin minä heille, 'te kärsitte vilua ja nälkää, ja teidän Jumalanne näkee sen, mutta on ikäänkuin ei hän sitä huomaisi. Joko ei hän siis tahdo auttaa omiansa tai ei hän voi auttaa heitä. Hän on niinmuodoin järjetön jumala tai myöskin raukka. Eriskummainen jumala on hän totisesti, joka voi auttaa kuolleita, vaan ei eläviä.' Niin sanoin minä heille, mutta he eivät voineet keksiä kuin muutamia huonoja puolustussyitä."
Tuo paljaspäinen filosofi aikoi sanoa jotain, kun eräs nuori mies tuli ympärillä seisovien joukkoon ja sanoi kuuluvalla äänellä:
"Ivatkaa vaan ja pilkatkaa! Mutta mitä voitatte sillä? Ettepä mitään, sanon minä. Katselkaa ympärillenne. Eikö joka paikassa huudeta: kaupunki, maa, kaikki on kristityiden huostassa. Kaikenikäisiä, kaikensäätyisiä, kaikenvirkaisia ihmisiä rupeaa epäuskoisten puolelle. He, jotka niin sanovat, ovat oikeassa. Mutta voinettekohan te muuttaa sitä? Voitteko saada meidät häviämään — minä nimittäin kuulun myöskin kristityiden joukkoon? Sinä, joka ivaat niin minun jumalaani, salli minun kysyä sinulta: 'Minkätähden on Jupiter[7] ääneti, eikä sinkahuta nuoltansa meihin, jotka irvistelemme hänelle? Onko hän tullut vanhaksi ja rakasmieliseksi, koska hän antoi meidän niin lisääntyä, vai lienevätkö vuodet heikontaneet hänen silmiensä valon?'"
Ympärillä seisovat nauroivat ja taputtivat käsiänsä.
"Kas, nyt nauratte itsekin jumalillenne", jatkoi puhuja, "ja kuitenkin olette valmiit murhaamaan meitä, sentähden että me kiellämme ne; millä tavoin luulette saavanne tämän kaiken yhtäpitäväiseksi toinen toisensa kansa? Mutta tehkää mitä tahdotte", sanoi hän lopuksi. "Te ette voi tehdä turhaksi totuutta. Mitä useammin te niitätte meitä, sitä enemmän kasvamme me. Kristityiden veri on kuin kylvetty siemen."
Sitten pyörähti hän ympäri ja katosi ihmisjoukkoon, joka kernaasti antoi hänelle tietä.
"Totta, kyprolainen äiti",[8] virkkoi leipurimestari ensimäiseksi, "se oli hyvin puhuttu! Se täytyy myöntää heistä, että he pitävät puolensa eikä anna itseänsä minkään säikäyttää."
"Uppiniskaisuus! Uppiniskaisuus", virkkoi paljaspäinen ukko, "he ovat hurjapäisiä ihmisiä, katilinalaisia."
"Aivan niin", vakuutti juutalainen saviastiankauppijas, "ja minä sanon teille roomalaiset sen, että joll'ette hävitä heitä kohta perinpohjin, on teistä loppu; joll'eivät he tahdo mukautua hyvällä, niin onhan teillä tulta, vettä ja rautaa. Pois kristityt, pois kristityt!"[9]