Samassa tuokiossa syntyi äänekäs huuto.
"Tertullianus, Tertullianus!"[10] huudettiin ja kansajoukko kerääntyi yhteen paikkaan kadulle, jossa pitkä, laiha mies seisoi käsivarret ristissä. Hänellä oli yllänsä harmaa, halpavaatteinen viitta, jommoisia Numidian talonpojat pitävät; hänen hiuksensa olivat kerityt, hänen kasvonsa kalpeat ja laihat. Ylenkatse värehti hänen suunsa ympärillä, ja hänen silmäyksensä vierivät synkkinä häntä ympäröivän kansajoukon yli.
"Sinun Jumalasi, Tertullianus!" huudettiin hänelle kaikilta haaroilta.
"Tule, sinun pitää nähdä jumalasi!"
Puhuteltu puri huultansa. Hän näytti miettivän mitä hän tekisi. Nyt nosti hän ylös päänsä.
"No, tehkää minulle sitten tietä!" lausui hän katkerasti ja astui askelen eteenpäin. Äänekäs riemuhuuto tervehti tätä liikettä.
"Tietä! Tehkää tietä Tertullianukselle! Hän tahtoo tervehtää jumalaansa", huusivat lähellä seisovat.
Tämä laiha mies astui hitaasti eteenpäin ihmisjoukon läpi, silmänsä maahan päin kääntyneinä.
Nyt oli hän päässyt eläintenkesyttäjän asunnon luokse. Tuhansien silmät olivat kääntyneinä häneen ja yht'äkkiä oli tullut äänettömyys tälle ihmisillä täytetylle kadulle.
Tyynesti nosti hän päänsä kuvaa kohti ja — purskahti äänekkääsen nauruun.
Kansajoukko näytti hämmästyneen.