"Niin, Capreae-saarelle", virkkoi Lucius, ja hänen kasvonsa synkistyivät. Hän ajatteli sitä lupausta, jonka hän päivää ennen oli tehnyt eräälle toiselle ja nyt rikkoi sen ollakseen toiselle mieliksi. Mutta hän ei tahtonut antaa minkään synkistyttää tätä hetkeä, vaan karkoitti pois häiritseväiset ajatukset ja jatkoi leikilliseen tapaan:
"Capreae-saarelle olen kauan halunnut — siellä tahtoisin tieteistellä hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä."
"Sitä sallin sinun tehdä myöskin minun seurassani", vastasi Marcia. "Minä teen sill'aikaa jotain käsityötä. Matka on niin pitkä, meri yksitoikkoinen, taivas niin väsyttävän sininen —"
"Marcia", keskeytti Lucius häntä, "minkätähden teet minusta pilkkaa tällä tavalla?"
Marcia nauroi ääneensä.
"Heu, patior telis vulnera facta meis![32] Huomaa se. Lucius."
Hetken kuluttua lähti Lucius pois ja palasi kotiinsa, mielensä kovin liikutettuna. Kamaristansa tapasi hän uuden kirjoituksen, jossa käsiteltiin erästä filosofillista kysymystä, jota hän itsekin usein oli mietiskellyt pitkälle yöhön. Hän alkoi paikalla lukea sitä. Mutta jo muutaman minuutin perästä heitti hän kirjarullan syrjään. Hänestä oli mahdotonta pitää ajatuksiansa koossa. Hän meni ulos puutarhaan rauhoittamaan mieltänsä, mutta hänen mielenliikutuksensa eneni, mitä vähemmin hänen ajatuksensa olivat kiinnitetyt määrättyyn esineesen. Hän istuutui tiheään lehtimajaan ja peitti kasvonsa molempiin käsiinsä. Niin istui hän hetkisen liikkumatonna. Sitten hyppäsi hän jälleen ylös. "Niin", huudahti hän tuskaisena, "olen käyttäytynyt pahoin häntä, hyvää lasta kohtaan, joka on minuun uskollisesti mieltynyt. En tiedä kuinka niin teinkin. Olin ikäänkuin veltostuneena ja silmäni sokenivat — mutta nyt on se voitettu", sanoi hän levollisempana. "Ja nyt tahdon mennä hänen tykönsä, jotta hänen näkemisensä ja ylevä olentonsa vahvistaisi minua kaikkea heikkoutta vastustamaan. Niin, Viktorian tykö!"
Hän kiiruhti joutuin Herenniuksen huvilaan. Hänen sydämmensä sykki kovasti, kun hän astui sinne sisälle.
"Kuinka voin kohdata häntä?" ajatteli hän itseksensä. "Eikö hän heti huomaa, ett'en ole samalla tasaisella mielellä kuin eilen?"
Herennius otti vieraansa vastaan tavallisella ystävyydellä.