"Kuinka on Julian laita?" kysyi Lucius.
"Paremmin, jumalille kiitos! Toivomme hänen kahdeksan päivän kuluttua olevan aivan terveen. Mutta hänen täytyy välttää pienintäkin mielenliikutusta eikä saa hän päästää luoksensa ketään. Marcella ja Viktoria kävivät levolle, sillä he valvoivat sairaan tykönä koko yön."
"Sittenpä en voi muuta kuin pyytää sinua sanomaan heille terveisiä minulta", virkkoi Lucius.
He alkoivat nyt jutella edellisen päivän juhlasta ja murhayrityksestä. Mutta kohta tuli Herenniukselle muita vieraita ja Lucius sanoi siis jäähyväiset jo hetken kuluttua.
"Toivoni ei käynytkään toteen", jupisi hän itseksensä. "Olisi ollut hyödyllistä minulle tavata häntä, mutta tahdon kuitenkin pysyä lujana. — Ja veneretki? Lupasinhan kuitenkin lähteä hänen mukaansa. Olkoonpa, lähetän huomenna orjan selittämään syyni puhtaaksi. Mutta huvitusta pitää minun nyt saada, ja tahdon hakea sitä hauskan ystäväni Ceseniuksen tyköä." —
Varhain seuraavana aamuna toi sanansaattaja Luciukselle sinetillä suljetun kirjoituksen.
"Tahdotaan siihen vastausta", lisäsi orja, ojentaessaan kirjoituksen herrallensa, joka paraillaan luki.
Lucius avasi kirjeen vapisevalla kädellä ja luki:
"Odotan sinua satamalla kymmenennellä hetkellä. Kaikki on valmiina. Älä unhota kirjojasi."
Lucius nauroi tälle viimeiselle lauseelle, mutta tuli heti jälleen toisennäköiseksi.