Siellä oli kaksi nuorta miestä, hänen nuoruudentuttaviansa Ateenasta, jotka sinä aamuna olivat saapuneet Napoliin. Hän ihastui heidän äkkiluulemattomasta tulostansa ja pyysi tykönsä heidät päivälliselle; sitten vietti hän muutamia hauskoja hetkiä heidän kanssansa.
Kymmenes hetki oli jo tullut, kun Lucius lähti asunnostansa menemään satamalle. Siellä oli Marcian kallis, kullattu venhe ja Marcia itse tuli muutaman minutin perästä kantotuolissa. Lucius tervehti häntä ja auttoi häntä astumaan ulos kantotuolista. Nojautuneena Luciuksen olkapäätä vasten astui hän venheesen.
Tämä komeasti kultaeltu ja kuvapiirroksilla kaunisteltu pursi oli esiripulla jaettu kahteen osastoon; pienempi oli perämiestä, molempia soutajia ja palvelijatarta vasten. Toinen isompi, teltillä ympäröitty osasto, jossa oli runsaasti tyynyjä ja mattoja, oli Marcialle ja hänen vieraallensa.
Marcia heitti yltänsä avaran viittansa, joka ympäröi häntä, ja istuutui sohvalle. Hänen viereensä, toiselle matalammalle sohvalle, kävi istumaan Lucius. Kun hän jälleen loi silmänsä tähän kauniisen roomalaisnaiseen, tunsi hän levollisuuden, johon hän suurella vaivalla oli päässyt, yhä enemmin karkkoavan hänestä. Hänen ajatuksensa ikäänkuin tukahtuivat. Kaikki hänen hyvät aikomuksensa haihtuivat kuin sumu.
"Miten oletkin kaunis, Marcia", kuiskasi hän hiljaa.
Marcia nauroi.
"Kohteliaisuutta vaan! Pitihän meidän lyhentää matkan pitkäpiimäisyyttä jollakin vakaisemmalla. Missä ovat kirjasi? Orjattareni on jo käsityön laittanut minulle."
"Voi, Marcia", sanoi Lucius rukoilevasti, "minkätähden teet minusta tällaista pilkkaa? Katso kuinka aurinko, maa ja meri kehoittavat meitä iloisesti nauttimaan elämää."
"Niin, sinä olet oikeassa", sanoi Marcia, nojaten päätänsä taaksepäin. "Tahdon uneksia suloisissa ajatuksissa. Lue näistä värsyistä minulle muutamia!"
Hän viskasi Anakreon'in runoelmat Luciukselle, ja tämä alkoi lukea. Vene oli ennättänyt aukealle merelle ja navakka leyhkä kuljetti sitä nopeasti eteenpäin. Capreae-saaren kalliot lähenivät lähenemistään ja saattoi jo selvästi nähdä saarelta Tiberiuksen palatsin jäännökset, kun purjetanko äkkiä löi mastoon ja pullistunut purje jäi riippumaan löysänä, Kaukana nousi musta pilvi taivaalle, ikäänkuin raivoavien tuulien pieksämänä, ja aallot rupesivat rajusti murtuilemaan saaren ja mantereen välillä.