Samassa tuli naisihminen Marcian luokse ja syleili häntä.
"Tulit siis todellakin", virkkoi nainen. "Me olimme kovin levottomina, kun meri oli niin myrskyinen."
"Niin", vastasi Marcia, "ilman Luciusta, joka on mukanani, olisin kuollut kauhistuksesta."
Lucius kumarsi, naurahtaen.
Sitten alkoivat he yhdessä nousta kallionpolkua ylöspäin, joka vei huvilaan. Huvilan portilla oli heitä vastaanottamassa Petronillan puoliso Demetrius.
Hän oli pieni, lyhyenjäntterä, punakka mies, ja häntä pidettiin ylimalkaan eriskummaisena ihmisenä. Egyptissä, jossa hän oli palvellut pitkän ajan Rooman hallitusvirkamiehenä, oli hän innokkaasti mieltynyt tähtitieteesen. Tämä taipumus oli parhaasta päästä pannut hänen valitsemaan asuinpaikaksensa Capreae-saaren, sentähden että hänellä tältä saarelta oli aukea näkyala havaintojensa tekemiseen. Yökaudet nähtiin hänen istuvan asuntonsa katolla ja tutkivan; päivillä työskenteli hän melkein lakkaamatta asunnossansa. "Hipparchon viisaus on lapsen viisaus, joka ei ole pysyväistä", oli hänellä tapana usein sanoa; "mutta Demetriuksen kirja tulee myöhemmilläkin vuosisadoilla vielä olemaan ohjaajana tutkimisessa." Huoneestaan ja perheestään ei hän pitänyt paljo lukua. Hänen kirjastonsa ulkopuolella isännöitsi hänen puolisonsa. Tämä ei muutenkaan ollut puolisonsa tavoin mieltynyt Capreae-saareen, vaan asui tyttäriensä kanssa talvilla tavallisesti Roomassa tahi Napolissa.
Tänäpäivänä oli Demetrius vastoin tapaansa sangen viehättävä ja koki kaikella tavalla huvittaa vieraitansa. Lucius oli harvapuheinen, ei sentähden, että surulliset ajatukset olisivat häntä vaivanneet, vaan sentähden, ett'eivät hänen ajatuksensa ja tunteensa olleet muualla kuin ylpeässä roomalaisnaisessa, josta hänen silmänsä eivät pysyneet poissa. Hän oli siis muulle seuralle ikäänkuin kuollut.
"Demetrius", sanoi Marcia leikillisesti, "tahdotteko asettaa meidän horoskopimme — mutta enhän tiedä, mitä filosofi ajatellee sellaisesta tutkimisesta vastaisuudessa."
"Minä liityn kernaasti tähän leikkiin", virkkoi Lucius.
"Leikkiinkö?" kysäsi Demetrius, silmäillen Luciusta suurilla silmillä. "Sanotko leikiksi luotettavinta mitä on? Totta jumalat näyttää siltä, että olette tottuneet vaan mielihuomioihin ja käsitteihin, ja että kokemus on teille suljettu kirja. Kenpä tahtoisi sanoa keisaria yksinkertaiseksi? Ja kuitenkin on hän palatsiinsa Roomassa minun johdollani maalauttanut kaksitoistatähdistöisen taivaankannen. Kaiken, mikä häntä on kohdannut, on hän jo edeltäkäsin lukenut tähdistä, eikä hän ryhdy mihinkään, kysymättä neuvoa taivaankappaleilta."