Lucius tuli hämilleen.
"Tietysti", virkkoi hän rauhoittaaksensa tähtein tutkijaa, "olen aina suostuvainen parempaan tietoon. Jos vaan todistat minulle astrologialla todellakin olevan jotain olennaista arvoa, niin en suinkaan ole oppisi uppiniskainen vastustaja."
"Hyvä, hyvä", sanoi Demetrius. "Kirjoittakaa tälle taululle vuosi, päivä ja tunti, jolloin olette syntyneet."
Kun se oli tehty, lähti Demetrius pois. Mutta ovessa kääntyi hän vielä kerran takaisin, lausuen:
"Älkää kuitenkaan luulko, että annan teille vastauksen tänään, enpä edes huomennakaan, niin kauan kuin olette minun huoneessani. Vasta veneesen mentyänne saatte sen sinetillä suljettuna. Vaan ette ennen. Semmoinen on minun tapani."
Aikaisin seuraavana päivänä kiikkui Marcian venhe taas vesillä. Petronella tyttärinensä viittaili rannalla poiskulkeville. Meri ei vielä ollut ihan tyyntynyt, vaan vieno aaltojen hyöky kiikutteli venettä hiljaa ja hupaisesti, ja kirkkaassa päivänvalossa näkyi Napoli selvästi ympärillä olevine huviloineen.
Marcia näytti olevan alakuloinen; hän ei puhunut kuin vähän ja ainoastaan jokapäiväisistä asioista. Lucius huomasi sen heti, mutta hänellä ei alussa ollut rohkeutta kysyä Marcialta syytä semmoiseen raskasmielisyyteen. Silloin tuli hän ajatelleeksi tähteinselittäjän vastausta, jonka hän oli saanut heidän saaresta lähteissänsä.
"Marcia", sanoi hän, tarttuen seuralaisensa käteen, "oletko unhottanut, mitä pyysit Demetriukselta?"
"Antoiko hän sinulle vastauksen?" kysäsi Marcia vilkkaasti. "Ole hyvä ja anna minun avata se auki."
Lucius epi.