"Eivät nämä säkeet ole huonosti", sanoi hän.
"En olisi luullut Demetriusta runoilijaksi. Mutta mitä kirjoittaa hän sinulle?"
Marcia ojensi hänelle äänetönnä toisen vastauksen, kun ensin oli lukenut sen.
"Murehisena sä näät kuink' merehen laskevi päivä;
Toivo ja odota tok' uusi sull' nousevi taas."
"Saan toivottaa sinulle vaan onnea tämän ennustuksen toteutumiseksi", sanoi Lucius leikillisesti. "Minä en päässyt asiasta niin hyvällä kaupalla."
Marcia katsoi äänetönnä merelle.
"Et voi uskoa", jatkoi Lucius, tarttuen hänen käteensä, "kuinka minua surettaa sinun näkemisesi noin surullisena. Ja jospa nämät mielikuvitukset sanoisivat tottakin, niin antaisimmeko sentähden niiden katkeroittaa meiltä tämän nykyisen? Ollaan siis vaan onnellisia toistemme kanssa ja nautitaan elämää."
Marcia nousi ylös nojasiltaan.
"Lucius", sanoi hän vienolla äänellä ja katseli häntä mustilla silmillään, "sano minulle, rakastatko minua niin uskollisesti ja todella, ett'et koskaan hyljää minua?"
"Kaiken kautta, mikä sinulle ja minulle on pyhää", vastasi Lucius juhlallisesti, "vannon sen sinulle."