"Tahdonpa siis heittää pois mielestäni kaiken tätä ennen olleen ja pyhittää koko elämäni sinulle?"
Lucius loi äänetönnä silmänsä alas. Hänen mielensä kävi synkäksi. Hän oli katsahtanut rannikolle Herenniuksen huvilaan päin.
Kohta sen jälkeen tuli vene sataman piiriin. Merimiehet tarttuivat airoihin.
"Koska saan taas tavata sinua, Lucius?" kysäsi Marcia.
"Huomenaamulla varhain", vastasi Lucius pikaisesti, "sitten keskustelemme ja päätämme kaikesta."
Lucius hyppäsi ensin maalle ja ojensi sitten kätensä Marcialle. Samassa tuokiossa astui kaksi ylhäistä naista ulos vieressä olevasta kantotuolista. Lucius huomasi, että ne olivat Marcella ja Viktoria. Hänen sydämmensä sykki aivan kuuluvasti. Hän ei voinut olla katsahtamatta heihin päin. Ja — hänen silmänsä kohtasivat Viktorian silmäyksen.
Veri nousi hänelle päähän ja alkoi täyttää hänen ohimoitansa. Hän ei tohtinut tervehtää. Pahantekijän tavoin meni hän alla päin Marcian kanssa toisaalle.
Hän saattoi Marcian hänen asuntonsa portille.
"Hyvästi huomiseen asti, Lucius!"
"Hyvästi!"