"Olopaikan vaihetus tekisi hänelle hyvää", sanoi Marcella. "Minä olen nähnyt sen Juliasta. Jos todella päättäisitkin ruveta jälleen keisarin palvelukseen —"
"Se päätös tuntuu minusta tosin vaikealta", vastasi Herennius. "Mutta ei minulla ole muutakaan neuvoa. Jätän silloin lapseni teille ja ehdotan, että menisitte muutamaksi kuukaudeksi Roomaan ja palaisitte jälleen Napoliin, kun hänen ensi surunsa olisi mennyt ohitse. Tiedättehän, että minulla on talo Esquilinuksella."
Calpurnius nyökäytti päätään myöntäväisesti. "Mutta voinemmehan saada keisaria sen verran taivutetuksi, ett'ei hän vaatisi minua enää valtion palvelukseen."
Herennius naurahti.
"Sen saamme helposti toimeen."
Jo päivää jälkeen Luciuksen kuoleman tuli Marcia Herenniukselle. Viktoria ei kuitenkaan voinut ottaa häntä vastaan, sillä se ankara sielunvavistus, jossa hän oli ollut, oli niin kovin runnellut häntä, että hänen täytyi varoa tulemastansa jälleen samallaiseen mielenliikutukseen. Sentähden otti Marcella vastaan vieraan.
Tämä oli kokonaan muuttuneen näköinen.
Yllänsä oli hänellä musta puku. Hänen kasvonsa olivat totiset ja koko hänen käytöksensä varovainen. Hänen silmiensä kiilto näytti olleen lakastunut, ja hänen punaiset silmäluomensa olivat jyrkkä vastakohta hänen vaaleille kasvoillensa. Tämä muutos ei jäänyt Marcellalta huomaamatta ja hänen tuli sangen sääli tätä onnetonta.
"Viktoria pyysi sanomaan sinulle sydämmellisiä terveisiä", virkkoi Marcella ystävällisesti, "ja sinun suomaan anteeksi, ett'ei hän voi sinua ottaa vastaan, vaan hänen mielenliikutuksesta menehtyneet voimansa eivät sitä salli."
"Onko hän sitte todellakin suonut minulle anteeksi?" kysyi Marcia hiljaa.