"Tietysti, ja monta muuta maastamme", vastasi ukko. "Ja tuossa ympyriäisessä rakennuksessa, jonka näet tuolla — sitä sanotaan amfiteaatteriksi; Vespasianus niminen keisari rakennutti sen — olen nähnyt monen maanmieheni vuodattavan verensä."
"Verensäkö vuodattavan?" virkkoi hänen seuralaisensa pelästyneenä.
"Palvelemmehan keisaria."
"Tosin palvelemme keisaria; mutta aina miten sattuu kuljemme tänään parttilaisia, huomenna germanilaisia vastaan. Semmoista on sota-ammatti."
"Oletko taistellut myöskin omia maanmiehiämme vastaan?"
Vanhus naurahti.
"Totta kai. Tämän haavan otsaani teki batavialaisen kirves, mutta samalla mitalla maksoin takaisinkin."
"Hyi, Isgo, siten en koskaan tekisi."
"Hullu", virkkoi ukko naurahtaen taas. "Niinpä sitä minäkin ajattelin sinun ijälläsi ja sydämmeni läpätti rinnassani, kun ensi kertaa taistelin maanmiehiäni vastaan, mutta vihollinen on vihollinen ja taistelu on ilo."
Nuorukainen pudisti päätänsä.
"Sitä en minä ajatellut Saksien maasta lähteissäni. Mutta maanmiehiäni vastaan en koskaan tahdo taistella eikä minun sitä tarvitsekaan, sillä en ole miksikään määrätyksi ajaksi sitoutunut keisarin palvelukseen."