"Nike, Anastasia, Phoibe", alotti piispa, kääntyneenä näihin kolmeen neitsyyn. "Te tahdotte tulla vihityiksi Herran palvelukseen, diakonittaren virkaan. Herra siunatkoon teidän päätöksenne! Se virka, johon te antaudutte, on kallisarvoinen sekä samalla raskas. Se on kallisarvoinen — sillä teillä on lavea työala Herran viinamäessä, jossa teillä on paljo vaikuttamista ja tekemistä hänen nimensä kunniaksi ja levittämiseksi. Ja mikäpä olisi arvokkaampaa kuin Herran palveleminen. — Se virka on myös raskas, sillä tunnettehan nämät Herran sanat: 'Jolle paljo on annettu, siltä paljo vaaditaan.'"
Sitten puhui hän diakonittaren viran laadusta ja merkityksestä.
"Ja nyt, Nike, Anastasia ja Phoibe", sanoi hän lopuksi, "kysyn minä teiltä Jumalan ja tämän seurakunnan edessä, tahdotteko pyhästi, tunnollisesti ja nuhteettomasti pitää tätä virkaa ja tulla kelvollisiksi palvelijattariksi Herralle Jesukselle Kristukselle, jonka nimi olkoon kiitetty kaikessa ijankaikkisuudessa? Koetelkaa sydäntänne ja vastatkaa minulle!"
Neitsyet vastasivat: "Tahdomme."
"Minä Zephyrinus, joka apostolisen asetuksen voimasta olen tämän seurakunnan piispa, vihin siis teidät diakonittariksi." Neitsyet lankesivat polvillensa, samalla kuin seurakunta nousi seisoalleen. Piispa koski oikealla kädellään heidän kunkin päätänsä ja rukoili:
"Ijankaikkinen Jumala, meidän Herran Jesuksen Kristuksen isä, miehen ja vaimon luoja, sinä, joka täytit Miriamin ja Deboran, Hannan ja Huldan hengelläsi, sinä, joka et katsonut ainoalle pojallesi halvaksi naisesta syntymistä; katso nyt myöskin näiden sinun palvelukseesi valituiden palvelijattarien puoleen ja anna heille pyhä henkesi. Tee heitä puhtaiksi kaikista lihan sekä hengen heikkouksista, jotta he kelvollisesti toimittaisivat sitä virkaa, joka on heidän haltuunsa uskottu, sinun kunniaksesi ja Jesuksen Kristuksen kiitokseksi, jolle ynnä sinulle ja pyhälle hengellesi olkoon ylistys ja kunnia ijankaikkisesti."
"Amen!" sanoi seurakunta päätökseksi.
Neitsyet nousivat seisoalleen ja diakonittaret tervehtivät heitä rauhan suunannolla ja veivät heidät jälleen muiden joukkoon.
Yksi äskenvihityistä diakonittarista astui pikaisesti erään nuoren pariskunnan luokse, joka oli ollut läsnä vihkimystä toimitettaessa, ja heittäytyi nuoren vaimon rinnoille, joka liikutuksella sulki syliinsä hänet. Sitten puristi vaimon seuralainen hänen kättänsä.
"Salli minunkin, Romula, toivottaa sinulle onnea, että se virka, jota sydämmesi ikävöi, täydellisesti tyydyttäisi sinua."