"Tietysti", lohdutti tämä, "saattaa viipyä kauankin, ennenkuin muuttamisesta mitään tulee, ja sillä ajalla saattaa tapahtua paljo, joka voi muuttaa tuumamme."
Nämät viimeiset sanat nostivat nuoren tytön kasvoille syvän punan, jota hän turhaan koetti salata.
"E-e-emmekö tänään mene seurakunnankokoukseen?" tavoitteli hän ujosti.
"Menemme", vastasi Marcella, "tänään emme saa olla sieltä poissa. Olen kuullut, että eräs nuori mies, Vähästä Aasiasta, tahtoo puhua seurakunnalle, ja minulle on sanottu, että hän on puhuva jotain hyvin tärkeätä. Piispa ei liene alussa aikonut antaa hänen esiytyä julkisesti, eikä olekaan sallinut hänen puhua jumalanpalveluksessa sunnuntaina, vaan on määrännyt, että nuori kreikkalainen saa puhua, mitä hänellä on puhumista, ylimääräisessä kokouksessa tänään."
Näin sanottuaan nousi hän istualtaan.
Molemmat sisaret menivät omiin kamareihinsa.
Kolmas Luku.
Apollonius.
Aivan sen kaupunginportin ulkopuolella, jonka kautta tie kävi Zamaan, oli iso, korkeilla muureilla ympäröitty maatalo. Se oli rikkaan Onesimus-nimisen kartagolaisen, joka kuitenkin monta vuotta oli alinomaa asunut kaupungissa. Sentähden näytti tämä suurenmoinen kartano olevan luontonsa nojaan jätetty, ja tavallisesti nähtiin siellä ainoastaan muutamia maatyömiehiä. Mutta määrättyinä päivinä ja hetkinä vilkastutti tätä suljettua aluetta semmoiset miehet ja naiset, jotka kokoontuivat maatalon avaraan peristiiliin pitämään kristillistä jumalanpalvelustansa. Siihen tarkoitukseen oli Onesimus, itsekin kristitty, osottanut seurakunnalle tämän rakennuksen.
Tänä päivänä oli seurakunnan esimies, piispa Optatus, kutsunut kristillisen seurakunnan sinne kokoon. Huvilan peristiili oli täpötäynnä kuulijoita. Myöskin Marcella ja Julia olivat tulleet sinne ja istuutuneet naisten puolelle.