Kärsimyksen alku.
"Oivallisesti! Ha, ha! Sinä olet todellakin kelpo runoilija,
Sophronius!"
"Sinun kiitoksesi, herra, panee minut häpeämään.
"Jos vain lyyrikkojen lukuhun panet mun,
Nostaa rohkenen pääni ylpeäst' tähtihin."
"Kenen sanoja nyt lausuit?"
"Venusialaisen Horatius Flaccuksen, herra. Tiedäthän, että hän on kirjoitellut runoja, jotka eivät olekaan perin huonoja."
"Kyllä kai. Opettajani hikoilutti minua nuoruudessani aika lailla hänen värsyjensä tähden. Ne ovat runonsepustuksia, jotka eivät meille enää ole minkäänarvoiset. Mutta muista, Sophronius, että ryhdyt oikein käsiksi vanhaan Treboniukseen. Koko vilkas sukkeluutesi tulee sinun purkaa hänen niskoillensa."
"Täytän tahtosi. Kirjoitan paikalla muistoon kehoituksesi."
"Kuka nyt häiritsee meitä?"
Äänekäs kiistely kuului huoneen ulkopuolelta. Käsi veti auki oven esiriput ja miehen vartalo tuli näkyviin.