"Luuletko sen houkkion totta puhuvan?" lausui Sabina kääntyen
Liciniukseen.
"Kyllä, minä olen itse nähnyt semmoisia laatikoita, joissa lapsia muodostetaan kummannäköisiksi kääpiöiksi."
"Sepä oli taaskin jotain uutta", virkkoi Sabina.
"Nyt pitää sinun, Thersites, tanssiman meille", käski hän.
Kääpiö otti parin kilkuttimia, jotka olivat lattialla, ja alkoi hyppiä ympärinsä.
"Oivallisesti, oivallisesti!" nauroi Sabina ja taputti käsiänsä. "Eikö hän ole silmänkääntäjä?"
Legaatti nyökäytti välinpitämättömästi päätään.
"No Thersites, nyt riittää jo", sanoi Sabina muutaman minuutin perästä. "Nyt saat levätä, — Tule, Licinius, niin saat kuulla minun uutta lukijaani. Istu tähän sohvalle. — Zeno!"
Pitkä solakka mies astui esiin huoneen perältä ja kumarsi nöyrästi. "Lue jotain minulle", käski Sabina, "muutamia värsyjä — mutta sitä en tahdo itse määrätä. Mitä tahdot minun luetuttamaan hänellä, Licinius?"
"En tiedä nyt äkkipikaan — ehkä — ei, lukekoon jonkun Pindaron oden".[19]