"Julia!" kiljasi hän. "Niinkuin aavistimme!"
Sisaret syleilivät toisiansa. Marcella tointui ensin.
"Mitäpäs tekisimme?" kysäsi hän lohdutonna.
Julia osotti puoleksi kirjoitettua vaksitaulua. Marcella otti sen ja luki. Pudistaen päätänsä pani hän sen takaisin pöydälle.
"Sisar", sanoi hän sitten hetkisen mietittyänsä, "ainoastaan yksi keino voi pelastaa meidät, mutta se on vaikea, äärettömän vaikea panna toimeen. Mutta jos sinä tahtoisit uskaltaa —."
Julia loi kyynelillä täytetyt silmänsä kysyvästi puhuvaan.
"Kaikki, kaikki tahdon tehdä, kun ei se vaan sodi omaatuntoani vastaan", vakuutti hän vienolla äänellä.
"Sinun pitää menemän Liciniuksen tykö."
"Minunko? Hänen tykönsäkö?" virkkoi Julia säikähtyneenä. "Kehoitatko sinä minua siihen?"
Hän laskeutui nyyhkien polvillensa ja peitti käsillään kasvonsa.
Marcella seisoi neuvottomana. Palvelijatar astui sisään.