Tumma puna levisi pikaisesti Apolloniuksen kasvoille. Tuo pilkallinen kysymys oli kerrassaan tehnyt lopun hänen huikentelevaisuudestansa. Hän huokasi raskaasti, pyyhki kädellään silmiänsä, ikäänkuin joku, joka tahtoo päästä vapaaksi unelmasta, ja sanoi tyvenesti:
"Minun toivoni olisi, että saisimme kuolla tänään."
Tertullianus puristi hartaasti hänen kättänsä. Hetkenaikainen mielenliikutus tunkeutui hänen sydämmensä läpi, kun hän ajatteli, että tämä voimakas nuorukainen oli määrätty elämänsä keväänä joutumaan kuoleman saaliiksi. Mutta ajatus marttyriuden loistosta hallitsi häntä niin voimallisesti, ettei se mieliala voinut hänessä olla kuin väliaikainen.
"Me tulemme yhdessä astumaan karitsan istuimen eteen — nuorukainen ja vanhus", sanoi hän.
Eräs centurio monen sotamiehen kanssa astui sisään viemään pois kuolemaan tuomituita. Lähtökohtaus oli sydäntä vihlova; ainoastaan Tertullianus ja Apollonius olivat levollisen näköiset.
Viides Luku.
Sirkuksessa ja kuolleiden kaupungissa.
Viisi päivää edelläkerrottujen tapausten jälkeen nähtiin eri paikoilla kaupungissa seuraava julkinen ilmoitus:
MARCI. MINICII. TIMINIANI. PROCONSVLIS. FAMILIA. GLADIA. TORIA. PVGNABIT. CARTHAGINE. PR. K. IVNIAS. VENATIO. ET. VELA. ERVNT.[24]
Nyt ei yleiseen juteltu muusta kuin tästä ilmoituksesta. Monta erilaista huhua oli liikkeellä, jotka koskivat tämän näytännön yksityiskohtia, mutta vaikka ajatukset, joita siellä täällä lausuttiin muuten olivatkin hyvin erilaisia, oltiin kuitenkin yleisesti siitä yksimieliset, että kristityt vangit tulisivat olemaan näytelmäosana näissä juhlallisuuksissa.